Poliisi on etsintäkuuluttanut Oulun seksuaalirikosvyyhteen liittyvän miehen.
Se epäilee, että ulkomaalaistaustainen mies on osallistunut alle 15-vuotiaaseen oululaistyttöön kohdistuneiden seksuaalirikosten tekemiseen.
Poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan kaikkiaan kahdeksan miestä on käyttänyt hyväkseen tyttöä yksityisasunnoissa Oulussa usean kuukauden ajan tänä vuonna. Heistä seitsemän on vangittuna mutta kahdeksatta ei ole vielä saatu kiinni.
Rikosylikomisario Markus Kiiskisen mukaan poliisi suunnittelee julkistavansa ensi viikolla epäillyn miehen nimen ja hänen tuntumerkkinsä, jos häntä ei sitä ennen saada tavoitettua.
– Tulemme pyytämään yleisöltä apua, jos häntä ei piakkoin saada kiinni. Teemme koko ajan töitä hänen tavoittamisekseen ja uskon, että hänet löydetään, Kiiskinen kuvailee.
Osaa miehistä epäillään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja osaa törkeästä raiskauksesta, joitain näistä molemmista. Lisäksi poliisi epäilee vyyhdessä tapahtuneen tyttöön kohdistuneita pahoinpitelyjä.
– Fyysisiä pahoinpitelyjä on tapahtunut näiden muiden tekojen lisäksi.
Poliisi tutkii, onko miehiä tai mahdollisesti vielä uusia epäiltyjä syytä epäillä myös lievemmistä seksuaalirikoksista. Rikoslaista löytyy muun muassa suhteellisen tuore pykälä niin sanotusta groomingista eli lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin. Siihen syyllistyy esimerkiksi jos ehdottaa lapselle tapaamista tarkoituksenaan kohdistaa häneen seksuaalirikoksia.
Poliisi selvittää myös muun muassa sitä, ovatko osapuolet jakaneet lapsipornomateriaalia. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan, lasta koskevan esityksen seuraaminen on sekin rangaistavaa.
– Selvitämme, onko uhreja enempää ja onko kokonaisuudessa tehty muita lievempiä seksuaalirikoksia mahdollisten muiden henkilöiden toimesta, Kiiskinen sanoo.
Tehdään laajaa tutkintaa
Poliisi on kertonut, että uhri ja tekijät ovat olleet yhteydessä toisiinsa sosiaalisella median välityksellä. Kiiskinen ei tutkinnallisista syistä ota kantaa siihen, onko poliisi esimerkiksi takavarikoinut osapuolten kännykät ja tutkiiko se niiden sisältämiä tietoja.
– Yleisellä tasolla voin todeta, että vakaviin rikoksiin liittyy usein laajalti erilaista tutkintaa ja tehdään esimerkiksi tietoteknisiin laitteisiin kohdistuvaa etsintää.
Oulun poliisilla on samaan aikaan tutkinnassa kaksi muuta alle 15-vuotiaaseen tyttöön kohdistunutta seksuaalirikosepäilyä. Niissä kahden toisensa tunteneen ulkomaalaistaustaisen miehen epäillään tehneen tytöille seksuaalirikoksen 17. marraskuuta Tuirassa.
Toisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeään raiskaukseen. Hän on vangittuna.
Toista miestä puolestaan epäillään toisen tytön osalta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänet vapautettiin kuulustelujen jälkeen.
Näidenkin tapausten osalta poliisi epäilee, että uhrit ja tekijät ovat pitäneet yhteyttä sosiaalisen median välityksellä.
Epäillyt ovat oleskelleet Suomessa vuosia. He ovat tulleet maahan turvapaikanhakijoina tai kiintiöpakolaisina.
"Haavat kaivetaan auki"
Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Sari Sarani totesi keskiviikkona MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa Oulussa paljastuneesta seksuaalirikosvyyhdestä, että kyseessä on vasta jäävuoren huippu. Hänen mukaansa valtaosa lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista jää täysin pimentoon.
Markus Kiiskinen yhtyy näkemykseen.
– Niistä ilmoitetaan vain harvoin poliisille. Uhri tuntee usein häpeää eikä kerro tapahtuneesta kenellekään, ei edes lähipiirilleen, Kiiskinen sanoo.
Jos ilmoitus tehdään ja esitutkinta alkaa, on uhrilla edessään yleensä useita vuosia kestävä prosessi.
– Haavat kaivetaan auki ja asiat käsitellään juurta jaksaen jopa vuosien ajan. Samaan aikaan hänen pitäisi toipua koettelemuksistaan sekä fyysisesti että henkisesti. On ymmärrettävää, että mieluummin vaietaan, Kiiskinen sanoo.
Hänen mielestään jäävuorta saataisiin kaivettua paremmin esiin eli lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia voitaisiin selvittää nykyistä paremmin, jos poliisilla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet keskittyä siihen.
– Poliisi tarvitsisi huomattavan määrän lisäresursseja, jotta me voisimme paneutua ja etsiä näitä rikoksia esiin.