Oulun Mu­siik­ki­juh­lien tai­teel­li­sik­si joh­ta­jik­si nou­se­vat ensi vuoden fes­ti­vaa­lin jälkeen Elina Vähälä ja Jukka Perko

Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johto vaihtuu ensi vuonna.

Oulun Musiikkijuhlien taiteellisiksi johtajiksi siirtyvät ensi vuoden festivaalin jälkeen viulisti Elina Vähälä ja saksofonisti Jukka Perko. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun festivaali siirtyy kahden taiteellisen johtajan malliin. 

Perko ja Vähälä jakavat festivaalin taiteellisen suunnitteluvastuun. Lisäksi Perkon vastuualueeseen kuuluu ympärivuotinen Jazz & Etno -konserttisarja. 

Festivaalin taiteellisen johtajan tehtävästä luopuva Jaakko Kuusisto on luotsannut Oulun Musiikkijuhlia vuodesta 2013 lähtien. 

Elina Vähälä on Yhdysvalloissa syntynyt Suomen instrumentalistien kärkikaartiin kuuluva muusikko. Viime vuosina häntä on kuultu muun muassa Minnesotan orkesterin, Detroitin ja Houstonin sinfonikoiden, Lyonin kansallisen sinfoniaorkesterin, Tukholman kuninkaallisten filharmonikoiden sekä Singaporen sinfoniaorkesterin solistina, ja hän on tuttu näky myös kotimaan orkestereiden solistina. Vähälä on vuonna 2009 toimintansa aloittaneen Viuluakatemian perustajajäsen sekä Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopiston viulunsoiton professori.

Jukka Perko aloitti kansainvälisen uransa vuonna 1987, kun Dizzy Gillespie pestasi hänet big bandiinsa. Sittemmin hän on johtanut omia yhtyeitään ja esiintynyt yli 40 maassa. Perkoa pidetään yhtenä sukupolvensa tärkeimmistä saksofonisteista. 

Hänet tunnetaan lukuisista menestyneistä yhtyeistään, joista tällä hetkellä ajankohtaisimmat ovat kahden kitaran ja saksofonin muodosta Jukka Perko Avara sekä Jukka Perko Tritone. Omien yhtyeidensä lisäksi Perko on sinfoniaorkestereiden ja big bandien vakituinen solistivieras. Hän toimii myös Viapori Jazz -festivaalin taiteellisena johtajana sekä opettaa Sibelius-Akatemiassa.

Taiteellisen johtajuuden vaihto tapahtuu sujuvasti vuoden 2021 festivaalilla, sillä Vähälä ja Perko toimivat molemmat Oulu Sinfonian solisteina 25. maaliskuuta Jaakko Kuusiston johtamassa konsertissa. 

Konsertin lipunmyynti alkaa torstaina 14.5.