Tämä oli tur­ve­suo

Oulun laitamilla sijaitsevan suon muodonmuutos yllättää. Kävimme veden valtaamalla kosteikolla, jossa etsitään nopeasti uutta käyttöä hyödyttömiksi jääneille turvesoille.

Oulun laitamilla sijaitsevan suon muodonmuutos yllättää. Kävimme veden valtaamalla kosteikolla, jossa etsitään nopeasti uutta käyttöä hyödyttömiksi jääneille turvesoille.

Tilaajille
Tilaajille

Maisema yllättää.

Yli-Iin Latvasuota ei ensikatsomalta tunnistaisi entiseksi turvesuoksi.

Turveruukin tuotanto loppui vuonna 2015. Marraskuussa 2017 perustettiin ensimmäiset kokeet. Seitsemässä vuodessa luonto on ottanut omaansa takaisin.

Oppainamme ovat Luonnonvarakeskuksen erityisasiantuntija ja päättyneessä Turveporo-hankkeessa tutkijana toiminut Oili Tarvainen sekä erikoistutkija ja SysteemiHiili-hankkeessa työskentelevä Aleksi Räsänen.

Meneillään olevassa hankkeessa kehitetään keinoa vertailla soiden erilaisia jatkokäyttötapoja ja tunnistaa kullekin alueelle parhaiten sopiva tapa tai niiden yhdistelmä.

Reuna on entistä auma-aluetta ja ympäristöään korkeammalla.

Lue Digiä 1 kk _vain 1 €_

Tutustu, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.