Oulun kau­pun­ki korjaa kui­tuyh­tiöi­den sotkut vi­her­alueil­ta ja as­fal­til­ta – Katso kar­tois­ta alueet

Pelkästään viheralueiden korjaaminen maksaa yli miljoona euroa. Kaupunki perii korjauskulut takaisin valokuituyhtiöiltä.

-
Kuva: Liubov Aleseeva

Oulun kaupunki tekee tulevana kesänä mittavia korjaustöitä katu- ja viheralueille viime kesän valokuitutöistä aiheutuneiden vahinkojen paikkaamiseksi. Asiasta kertoo Oulun kaupunki tiedotteessaan.

Korjaustyöt aloitetaan mahdollisimman aikaisin keväällä. Viime vuoden valokuitukaivujen jäljiltä on korjattavaa viheralueiden pinta-alaa noin 360 000 neliömetriä.

Ensimmäisenä ennallistetaan asfaltti- ja kivetyspinnat, ja vihertyöt tehdään viimeisenä.

Kaivulupien suuren määrän takia korjausten aikataulua yksittäiselle kohteelle ei pystytä kertomaan etukäteen. Kaupungin mukaan korjaustyöt etenevät alueittain, mutta suunniteltua järjestystä voidaan joutua muuttamaan kauden mittaan.

Valokuituyhtiöiden uudet tai viime vuodelta jatkuvat kuitu-urakat voivat viivästyttää korjaustöitä. Jos uusien kuitujen rakentaminen jatkuu vuoden loppuun asti, myös ennallistamistyöt siirtyvät seuraavalle vuodelle.

Kaupunki korjaa omistamiensa alueiden pinnat jälkityönä, eikä niistä tarvitse olla erikseen yhteydessä kaupunkiin.

Valokuidun rakentamisesta koituneiden jälkien korjaaminen on Oulun kaupungille iso urakka. Kaupungin viime vuoden hinnaston mukaan viheralueiden korjaaminen maksaa neljä euroa neliöltä, joten pelkästään viheralueiden korjaamiseen kuluu yli miljoona euroa.

Lasku korjaustöistä ei jää veronmaksajille, vaan kaupunki perii korjauskulut takaisin kaapelit omistavilta valokuituyhtiöiltä.

Kaupunki korjaa vain kaupungin omistamat, rakennetut viheralueet. Yksityisteistä ja tontin sisäpuolisten alueiden vahingoista vastaavat valokuituyhtiöiden kaivu-urakoitsijat.

Uusien valokuitujen rakentaminen ei ole kaupungin vaan yksityisten operaattoreiden tilaamaa työtä. Kaupunki ei itse omista valokuitukaapeleita.

Rakentamiseen liittyvistä vahingoista vastaa kaivu-urakoitsija, jolle palaute tulee kaupungin mukaan lähettää suoraan.

Tulevana kesänä uutta valokuitua rakennetaan ainakin Kaukovainiolla, Iskossa, Oulunsuussa, Maikkulassa, Iinatissa, Heikkilänkankaalla, Mäntylässä, Oinaansuolla, Kiulukankaalla, Jylkynkankaalla, Ritaharjussa, Taskilassa, Koskelassa, Itä-Patelassa ja Rajakylässä.

Lisäksi katualueilla tehdään muitakin verkostokaivuja ympäri kaupunkia. Kaikki kaivulupakohteet ovat nähtävissä Oulun Karttapalvelussa osoitteessa kartta.ouka.fi.

Oheisiin karttakuviin on merkitty suuntaa-antavasti alueita, joille eri operaattorit ovat kaivaneet valokuitua ja joilla Oulun kaupunki aikoo tehdä viheralueiden korjaustöitä tänä vuonna.

Kartoilla on selvyyden vuoksi vain suurimmat yhtenäiset alueet. Korjaustöitä tehdään myös näiden alueiden ulkopuolella.

-
Kuva: Oulun kaupunki

Juttua on muokattu klo 15.4. 11.06: Lisätty tietoa kustannuksista.

Lisätty takaisin 16.4. klo 7:54 aiemmin poistettu tieto, että jutun tiedot ovat Oulun kaupungin tiedotteesta.

Ilmoita asiavirheestä