Oulun kau­pun­ki jär­jes­tää tur­val­li­suus­in­fon tam­mi­kuun lopussa – "Ih­mis­ten tur­val­li­suu­den­tun­ne on järk­ky­nyt"

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen (kok.) kertoo, että turvallisuusinfon ajankohtaa aikaistettiin Oulussa viime viikkojen aikana ilmi tulleiden seksuaalirikosten vuoksi.

Info järjestetään Oulun kaupungintalolla.
Info järjestetään Oulun kaupungintalolla.
Kuva: Janne-Pekka Manninen

Oulun kaupunki järjestää turvallisuusinfon maanantaina 28. tammikuuta Oulun kaupungintalolla kello 9–12. Turvallisuusinfossa käsitellään ajankohtaisia turvallisuusteemoja. 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen (kok.) kertoo, että turvallisuusinfon ajankohtaa aikaistettiin Oulussa viime viikkojen aikana ilmi tulleiden seksuaalirikosten vuoksi. 

– On tullut palautetta, että ihmisten turvallisuudentunne on järkkynyt, Hänninen kertoo. 

Turvallisuusinfo olisi Hännisen mukaan järjestetty joka tapauksessa myöhemmin keväällä. Kaupungin turvallisuusinfoja on järjestetty säännöllisesti aiemminkin, mutta ne ovat olleet suljettuja tilaisuuksia. 

– Nyt haluamme kokeilla tällaista julkista tilaisuutta, johon yleisö voi osallistua, Hänninen kuvailee. 

Yleisö voi osallistua tilanteeseen lähettämällä asiantuntijoille kysymyksiä. Kysymyksiä voi lähettää kaupungin verkkosivujen kautta 23. tammikuuta saakka. 

Infotilaisuus on julkinen ja sitä voi tulla seuraamaan joko paikan päälle tai Oulun kaupungin sivuilta löytyvästä nettilähetyksestä. Kaupungintalolle tilaisuutta mahtuu seuraamaan rajallinen määrä.

Viranomaiset antavat tilaisuudessa tilannekatsauksen ja vastaavat yleisön lähettämiin kysymyksiin. 

Keskustelussa ovat mukana Oulun poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta, Maahanmuuttoviraston apulaispäällikkö Raimo Pyysalo ja Pohjois-Pohjanmaan ELY:n maahanmuuttopäällikkö Hanna Määttä sekä Oulun kaupungin maahanmuuton ohjausryhmää johtava sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä.

Turvallisuusinfon tarkempi ohjelma selviää tammikuun alussa.

20.12. kello 22.51: Uutisen kommentointi on päättynyt.