
Oulun kaupunki ja Oulun seurakunnat osallistuivat lauantaina Earth Hour -ilmastotempaukseen sammuttamalla valoja kiinteistöistään kello 20.30–21.30.
Kaupunki sammutti valot Oulu10:ssä, kaupungintalolla, Ympäristötalossa, Byströmin talossa ja pääkirjastolla.
Kiinteistöjen ohella seurakuntayhtymän hautausmaiden valot joko sammutettiin tai valon määrää vähennettiin huomioiden muun muassa turvallisuusnäkökohdat.
Earth Hour on ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä maailman suurin ilmastotapahtuma, jonka aikana näytetään valomerkki sammuttamalla turhat valot tunnin ajaksi.
Tänä vuonna tapahtuman teemana oli Tee lupaus planeetalle.
WWF:n mukaan lupaus voi koskettaa mitä tahansa elämän osa-aluetta tai arjen tekoa. Se voi liittyä esimerkiksi kulutustottumusten muuttamiseen tai omien ajatusmallien tarkasteluun.