
Oulun ulkoliikuntapaikat avautuvat torstaina kansalaisten käyttöön. Kilpailuja ja otteluita ei saa kuitenkaan vielä järjestää.
Kuva: Jukka Leinonen
Oulun kaupunki muistuttaa, että huomenna torstaina avautuvilla ulkoliikuntapaikoilla on edelleen noudatettava kymmenen hengen kokoontumisrajoitusta.
Suurilla kentillä voi olla samanaikaisesti yhteensä enintään 30 henkilöä kymmenen hengen ryhmiin jakaantuneina siten, ettei lähikontakteja synny. Suuria kenttiä ovat esimerkiksi jalkapallo- ja yleisurheilukentät.
Kaupunki muistuttaa, että kilpailujen ja otteluiden järjestäminen ulkoliikuntapaikoilla toukokuun aikana on kiellettyä.
Kaupunki antaa ulkoliikuntapaikkojen käytöstä 1. kesäkuuta alkaen tarkentavia ohjeita toukokuun aikana.