Oulun kaupungin hankejohtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Karri Oikarinen. Oikarinen aloittaa tehtävässä syyskuun alussa.
Hankejohtajana Oikarinen johtaa kaupungin konsernihallintoon sijoittuvaa hankeyksikköä.
Yksikön tehtävänä on houkutella yksityisiä sijoittajia ja toteuttajia investointihankkeisiin ja edistää niiden toteutumista. Ajankohtaisin hanke on uusi monitoimiareena, kerrotaan tiedotteessa.
Oikarisella laajasti kokemusta
Oikarinen työskentelee tällä hetkellä Oulun kaupunginjohtajan erityisavustajana. Hän työskentelee osana kaupunginjohtajan esikunnan viiden henkilön tiimiä, joka vastaa esimerkiksi kaupungin edunvalvonta- ja vaikuttamistyöstä ja kaupunginjohdon sidosryhmäyhteyksistä.
Oikarisella on kattava kokemus myynnin, markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijana ja johtajana yksityisellä sektorilla. Lisäksi hän on toiminut yrittäjänä.
– Monitoimiareena on kärkihanke, mutta salkussa on tilaa muillekin uusille, Ouluun eloa tuoville hankkeille. Aloitan hyvillä mielin kaupungin tulevaisuuden kannalta tärkeässä tehtävässä, Oikarinen kertoo tiedotteessa.
Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä menettää Oikarisen siirtymisen myötä erityisavustajansa. Näillä näkymin uusi erityisavustaja aiotaan rekrytoida.
– Ymmärtäisin, että erityisavustaja katsotaan jatkossakin tarpeelliseksi. Tarvitaan uusi Karri tilalle, Määttä toteaa Kalevalle.
Kaupunginjohtajan erityisavustajan virka muodostettiin edellisen kaupunginjohtajan, Päivi Laajalan, aikana.
Hankeyksikköön kaksi lisähenkilöä
Hankeyksikkö sijoittuu Oulun kaupungin konsernijohtaja Ari Alatossavan alaisuuteen.
– Hankeyksikön johtajana Oikarisen kokemus yksityisen ja julkisen sektorin välisestä yhteistyöstä on arvokasta. Lisäksi hän on ollut vahvasti mukana tuoreeseen hallitusohjelmaan kirjatun Pohjoisen ohjelman valmistelussa ja vaikuttamistyössä, Alatossava sanoo tiedotteessa.
Hankeyksikön perustamisesta päätettiin Oulun kaupunginvaltuustossa kuluvan vuoden talousarviopäätöksen yhteydessä. Yksikkö vastaa kaupunginhallituksen strategiseksi määrittelemistä investoinneista. Yksikköön aiotaan rekrytoida alkusyksyllä kaksi lisähenkilöä.
Päivitetty 8.8. klo 12.34: lisätty Seppo Määtän kommentit.
Päivitetty 9.8. klo 9.11: tarkennettu, että Oikarinen vastaa kaupungin edunvalvonta- ja vaikuttamistyöstä ja kaupunginjohdon sidosryhmäyhteyksistä osana viiden henkilön tiimiä.