Valtuusto leikkasi joukkoliikenteen määrärahoja asiantuntijaelimen Oulun joukkoliikennejaoston alkuperin esittämästä tasosta noin miljoonalla eurolla.
Oulun kaupunki ottaa vastuun joukkoliikenteen järjestämisestä heinäkuun alusta 2014.
Valtuusto varasi ensi vuodelle joukkoliikennepalvelujen ostoon 15,5 miljoonaa euroa, kun lähtöesitys oli 16,8 miljoonaa euroa.
Valtuustolla oli realismia, kun se laski lipputulojen tuottotavoitetta samalla 8,4 miljoonasta eurosta 7,5 miljoonaan euroon.
Joukkoliikennemenojen leikkaus paransi kaupungin toimintakatetta 362 000 eurolla.
Vuosien 2015 ja 2016 osalta joukkoliikenteen määrärahoja leikattiin toimintamenojen ja tehtävien ostojen kohdalla ensin miljoonalla eurolla ja vuonna 2016 1,5 miljoonalla eurolla.
Päätös joukkoliikenteen palvelutasosta vaati äänestyksen. Se syntyi äänin 40–27.