Pohjois-Pohjanmaalla kirjattiin viime vuonna yhteensä 340 hirvieläimiin liittyvää liikennevahingoksi ilmoitettua suurriistavirka-aputapahtumaa (SRVA), kun ei lasketa rautatieonnettomuuksia. Vuonna 2022 tapahtumia oli 310.
Jatkossa nämä tapahtumat voivat vaarantua, jos yhä useampi riistanhoitoyhdistys irrottautuu SRVA-sopimuksista.
Esimerkiksi Oulaisten riistanhoitoyhdistys irtisanoi vastikään Oulun poliisin kanssa tehdyn suurriistavirka-apusopimuksen. Sopimusten irtisanomisia oli viime vuonna myös muualla Suomessa.
SRVA-sopimuksen mukaan riistanhoitoyhdistys välittää poliisille apua esimerkiksi kolareissa loukkaantuneiden hirvieläinten jäljestämiseen sekä asuinalueille eksyneiden suurpetojen karkottamiseen.