Oulun alueen rallit siir­ty­vät vuo­del­la – "Ta­lou­del­li­sia tap­pioi­ta ei ehtinyt tulla"

Vaalan SM-rallisprinttiä ja Oulun SM-rallia ei tänä kesänä ajeta.

Kiimingin Välikylässä kaasuteltiin Future-rallisprintin osakilpailu elokuussa 2012. Arkistokuva.
Kiimingin Välikylässä kaasuteltiin Future-rallisprintin osakilpailu elokuussa 2012. Arkistokuva.
Kuva: Tero Lyttinen

Heinäkuun neljännen päivän piti olla rallisprint-kuskien juhlapäivä, mutta toisin kävi.

Vaalan Säräisniemessä ohjelmassa ollut rallisprintin SM-sarjan osakilpailu jouduttiin perumaan koronaviruksen takia.

Samoin kävi koko kilpailukaudelle 2020: kun kauden neljä ensimmäistä kilpailua peruttiin putkeen, koko kausi päätettiin jättää ajamatta.

Vaalan osakilpailun järjestämisestä vastannut Rokuan Raketit sai pettymyksestä huolimatta huokaista helpotuksesta.

– Taloudellisia tappioita ei ehtinyt tulla, kun emme ehtineet panostaa järjestelyihin. Teimme koronan takia perumispäätöksen jo huhtikuussa. Kisaan aletaan satsata yleensä pari kuukautta ennen tapahtumaa, järjestävän seuran Rokuan Rakettien puheenjohtaja Janne Kuikka kertoo.

Kuikan mukaan ilmoittautuminen olisi avautunut vasta kesäkuussa, mutta mukaan oli odotettavissa suuri määrä kuljettajia. Viime kesänä vastaava tapahtuma keräsi 150 osallistujaa.

Tämän kesän lisähoukuttimena oli kuuluminen lajin SM-sarjan ohjelmaan.

– Olemme saaneet hoidettua asiat siten, että kisalla on todennäköisesti myös ensi kesänä SM-osakilpailun arvo. Nyt keräämme voimia ja intoa vuoden ajan.

Myös perinteisen rallin puolella eletään vaikeita aikoja. MM-sarjan tapaan kisoja on jouduttu perumaan myös Suomessa.

Syyskuun alussa ohjelmassa ollut SM-sarjan Oulun-osakilpailu siirrettiin suosiolla vuodella eteenpäin. Päätös siirtämisestä tehtiin huhtikuun alussa.

– Päällimmäinen syy aikaiselle päätökselle oli se, että halusimme minimoida taloudelliset tappiot. Päätös oli lopulta helppo, kun huomasimme, että kaikki toiminta seisahti koronan takia. Saimme lisää peliaikaa ensi vuoden rallia silmällä pitäen, kilpailun järjestelyistä vastannut Jarmo Pekkala sanoo.

Siirtopäätöksen taustalla olivat myös herrasmiessyyt.

Uutena rallina kisakalenteriin mukaan tullut Oulu antoi tilaa perinteikkäälle Kouvolan osakilpailulle, joka olisi pitänyt järjestää alun perin kesäkuussa.

– Teimme diilin, että annamme kisaviikonlopun Kouvolalle ja siirrämme omaa tapahtumaamme vuodella eteenpäin. Kouvolalla oli jo kaikki järjestelyt valmiina, joten emme halunneet heittää heidän tekemää työtä hukkaan.