
Oulu Allas Sea Poolin rakentamisen aikataulu on muuttunut. Näillä näkymin rakennustyöt aloitetaan ensi keväänä Kiikelin alueella, ja avajaisia vietetään toukokuussa 2021.
Alkuperäisen aikataulun mukaan merikylpylän olisi pitänyt valmistua keväällä 2020.
Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnan odotetaan vahvistavan Allas Sea Poolin tontinluovutusehdot kokouksessaan 10. syyskuuta, minkä jälkeen hankkeesta vastaava Töölö Urban voi hakea rakennuslupaa.
Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikin mukaan rakennusvalvonta tutkii asian saatuaan lupahakemuksen.
– Toivottavasti ei tule mutkia matkaan ja Töölö Urban saa luvan. Ratkaisu menee lokakuun loppuun, Matinheikki sanoo. Matinheikin mukaan kaupunki tekee omia valmistelevia töitään vasta sitten, kun rakennuslupa on lainvoimainen.
– Konkreettinen rakentaminen saadaan kaupungin osalta käyntiin tässä mielessä vasta vuodenvaihteen jälkeen. Kovin vähäisiä töitä ehditään tehdä kahden kuukauden aikana, jos ratkaisu tulee vasta lokakuun lopussa.
Kun kaupungin puolelta rakennusluvat on vahvistettu, Töölö Urban täsmentää ja vahvistaa aliurakoitsijoiden kustannukset ja toteutusaikataulut. Kun koko rakennusprojekti aliurakoineen on vahvistunut, Töölö Urban vahvistaa urakkasopimukset.
Tällä hetkellä tavoite on, että rakentaminen alkaa keväällä 2020 ja sen odotetaan kestävän runsaan vuoden.
Töölö Urbanin hankekehitysjohtaja Petteri Lautso sanoo tiedotteessa, että aikataulua voi yhä pitää hyvin ripeänä.
– Nyt arvioitu aikataulu tarkoittaa, että koko prosessi on viety läpi runsaassa kahdessa vuodessa, mitä voi pitää varsin nopeana hankkeen läpivientinä suunnitelmista käynnistykseen, Lautso sanoo.
Helsingin Allas Sea Pool -projekti vei neljä vuotta. Mahdolliset valitusprosessit voivat viedä aikaa Oulun hankkeessa.
Oulu Allas Sea Poolin suunnitelma sisältää kolme allasta, kaksi saunaa ja erillisen ravintolarakennuksen kokoontumistiloineen. Altaat ja terassialue kelluvat meressä.