Poliisiksi puhelimessa esittäytynyt henkilö yritti huijata rahaa oululaismieheltä, kerrotaan Oulun poliisin tiedotteessa.
Huijari soitti oululaismiehelle maaliskuun puolessavälissä ja kertoi uhrille keksityn tarinan asuntomurrosta. Tarinan avulla soittaja sai uhrin luovuttamaan pankkitunnuksensa. Rahojen siirto tililtä toiselle pystyttiin kuitenkin estämään.
Tapausta tutkitaan törkeän petoksen yrityksenä ja virkavallan anastuksena. Poliisi on ottanut kiinni useita henkilöitä, joita epäillään tapauksesta.
Valepoliisina esiintyville rikollisille on tyypillistä, että he vetoavat kiireeseen ja äkilliseen tilanteeseen. He yleensä myös väittävät toimivansa uhrin hyväksi.
– Poliisi muistuttaa, ettei se missään tapauksessa kysy verkkopankkitunnuksia puhelimitse eikä millään muullakaan tavalla. Poliisi saa rikostutkintaan tarvitsemansa tiedot suoraan pankilta eikä tarvitse asiakkaan pankkitietoja edes yö- tai viikonloppuaikaan. Edes hengen tai terveyden suojaamiseksi ei ole niin kiireistä tehtävää, että poliisi tarvitsisi asiakkaan verkkopankkitunnukset, Oulun poliisin tiedotteessa korostetaan.