Suomea edustava Blind Channel eteni odotetusti Rotterdamin Euroviisujen finaaliin toisesta semifinaalista. Oululaislähtöinen yhtye nähdään siis lauantaina laulukilpailun päätapahtumassa Rotterdamin Ahoy Arenalla.
Lauantain finaaliin paikkansa toisesta semifinaalista yleisön ja tuomariston äänillä lunastivat suomalaisten lisäksi Albania, Serbia, Bulgaria, Moldova, Portugali, Islanti, San Marino, Sveitsi ja Kreikka.
Blind Channelin esiintymistä seurasivat yhdet illan voimakkaimmista suosionosoituksista yleisöltä. Euroviisujen semifinaalien tapaan kuuluvasti annettujen äänien jakautumista artistien välillä ei näytetty.
Suomalaisten kannalta jännitystä nosti se, että Blind Channelin pääsy finaaliin ilmoitettiin kymmenestä maasta viimeisenä. Yleisöstä kuului raikuvia "Finland"-huutoja ennen kuin finaalipaikka varmistettiin.
Tiistaina käydystä ensimmäisestä semifinaalista finaaliin etenivät Norja, Israel, Venäjä, Azerbaidjan, Malta, Liettua, Kypros, Ruotsi, Belgia sekä Ukraina. Finaalissa nähdään myös isäntämaa Alankomaat ja Saksa, Italia, Iso-Britannia, Ranska ja Espanja.
Lauantain finaalissa nähdään myös vuoden 2006 viisuvoittaja Lordi, joka esiintyy Rotterdamin kattojen yllä.
21.5. kello 7.48: Lisätty video illan semifinaaliesityksestä.