Ou­lu­lai­sen Lahden perheen esi­koi­nen syntyi tiu­kim­pien ra­joi­tus­ten aikaan, iso­van­hem­mat näkivät lap­sen­lap­sen­sa aluksi vain ikkunan läpi – ko­ro­na­epi­de­mial­la on isot vai­ku­tuk­set vau­va­per­hei­siin

Linda ja Eemeli Lahden esikoinen Elvi syntyi keskelle poikkeusoloja. Monen muun vauvaperheen tavoin eristäytyminen lisäsi heidän yksinäisyyden tunteitaan. Vertaistukea oli tavallista vaikeampi löytää, kun perhekerhotkin olivat tauolla.

Elvi Lahti on nyt viiden kuukauden vanha. Eemeli ja Linda Lahti kertovat, että Myy-koira on ollut hyvää seuraa välillä yksinäisessä vauva-arjessa.
Elvi Lahti on nyt viiden kuukauden vanha. Eemeli ja Linda Lahti kertovat, että Myy-koira on ollut hyvää seuraa välillä yksinäisessä vauva-arjessa.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Viiden kuukauden vanha Elvi Lahti tulee isänsä Eemeli Lahden sylissä hymyilevänä päiväunilta. Eemeli on tullut juuri töistä. Vanhempainvapaalla olevan Linda Lahden päivä on kulunut Elvin ja Myy-koiran kanssa. Edessä on arki-ilta perheen kesken.

Viime aikoina Linda on käynyt Elvin kanssa Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekerhossa ja edellisellä viikolla alkaneessa neuvolan tarjoamassa esikkokerhossa, joka on tarkoitettu ensimmäisen lapsensa saaneille perheille.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä