Ou­lu­lai­nen Veijo Nou­siai­nen tekee tai­dok­kai­ta pie­nois­mal­le­ja puusta – "Sorvit ja muut työ­ka­lut­kin ovat suu­rek­si osaksi itse tehtyjä vi­ri­tel­miä"

Veijo Nousiaisen tekemät pienoismallit ovat sekä pikkutarkan taidokkaita että lennokkaan muodokkaita. Tekijä sanoo innostuvansa siitä, mitä vaikeampi malli on tehdä.

Veijo Nousiaisen pienoismallit ovat sekä realistisen yksityiskohtaisia että lennokkaan karikatyyrimaisia. Jälkimmäisiä edustaa vanhan mossen mukaan tehty puuauto.
Veijo Nousiaisen pienoismallit ovat sekä realistisen yksityiskohtaisia että lennokkaan karikatyyrimaisia. Jälkimmäisiä edustaa vanhan mossen mukaan tehty puuauto.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Oululainen Veijo Nousiainen on vajaat parikymmentä vuotta tehnyt pienoismalleja alusta loppuun käsin puusta. Eri puolilla maailmaa on hänen tekemiään kuorma-autoja, henkilöautoja, traktoreita, skoottereita ja junia oman arvion mukaan yli puolen tuhatta. Kaukaisimman hän sanoo olevan Dubaissa.

– Myös vanhanaikaisia lentokoneita olen tehnyt lähinnä kuvitteelliselta pohjalta. Ei sitä näköjään voi tehdä sellaista, jonka kaltaista esikuvaa ei maailmalta löytäisi.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä