Tapio Siurua suunnitteli Galaxo Oy:n hallituksen ja johtoryhmän kanssa yritysmyyntiä viiden vuoden ajan. Liiketoimintakaupan tärkein asia oli jatkuvuus, ja se että asiakkaiden ja työntekijöiden asema turvataan liiketoiminnan siirtyessä toiselle yritykselle.
Tapio Siurua perusti Galaxo Oy:n vuonna 1996 internetin murroksen alkuaikoina. Yritys on tarjonnut lisäarvoa tuovia digiviestintäpalveluita asiakkailleen. Viime aikoina yritys on keskittynyt infonäyttöratkaisuihin.
Galaxon liiketoiminta siirtyi kesäkuussa omistajavaihdoksen yhteydessä Fisplay Oy:lle. Varsinaiseen myyntiprosessiin meni aikaa reilu vuosi. Sen Siurua saattoi loppuun yhdessä hallituksen puheenjohtajan Juha Väyrysen kanssa.
–Keskustelimme yrityskaupasta kolmen eri ostajatahon kanssa. Meille oli olennaista, että tulevan ostajan arvomaailma oli samanlainen kuin meillä. Neuvotteluiden alkaessa oleellisinta ei ollut valuaatio, vaan tapaamissa syntynyt luottamus rehellisyyteen ja hyvä tekemisen henki. Vasta niiden jälkeen keskustelimme kauppahinnasta.
Siurua ja Juha Väyrynen korostavat sitä, että väkisin ei kannata yritystä myydä.
–Meidän ei ollut pakko myydä kannattavaa yritystä. Samaa ajattelutapaa olen noudattanut vuosien aikana yrityksen luotsaamisessakin, Siurua toteaa.
Oikeita tekoja ja välittämistä
Galaxo Oy on keskittynyt viime vuosina uusasiakashankinnan sijaan olemassa olevien asiakassuhteiden hoitamiseen ja siitä syntyvään lisäarvoon.
–Myös uudessa omistuksessa haluamme yrityksen tarjoavan toimialamme välittävintä ja parasta palvelua. Useiden asiakkaiden kanssa yhteistyömme on kestänyt yli kaksikymmentäviisi vuotta. Hyvä kello kuuluu kauas, Siurua kertoo.
–Isotkin yritykset ovat halunneet aina luottaa meidän pieneen yritykseemme, Väyrynen kiittelee.
Siuruan mukaan pitkäjännitteisyyden, oikeiden tekojen ja välittämisen kautta syntyy luottamus ja molemminpuolinen arvostus. Niiden avulla rakentuu yrityksen brändi.
Siurua ja Väyrynen ovat toimineet yritysmyynnin jälkeen jonkin verran uuden ostajan tukena. Heille on ollut tärkeää se, että ostajan johdolla yrityksen toiminnassa näkyy edelleen terve arvopohja ja halu viedä toimintaa eteenpäin.
Molemmat ovat vuosien aikana olleet mukana monessa ja oppineet välttämään tietyt karikot. Tästä on ollut hyötyä myyntiprosessissakin.
–Emme käyttäneet ulkopuolisia konsultteja tai myyjiä eikä ostajakaan käyttänyt. Molempien osapuolten lakimiehet luonnollisesti olivat kaupassa mukana.
Luopumisen helppoutta
Siurualle oli helppo luopua yrityksestään. Hänellä on vuosien varrella ollut elämässään muutakin, joten yrityksen myyminen ei ollut vaikea paikka.
–Jos näin suoraan sanon, niin kysehän oli pelkästään yrityksestä. Ei se ole ollut minulle elämäntyöni, vaan osa elettyä elämää. En ole urani aikana tehnyt eroa yrittäjyyden ja muun elämän välillä.
Kolmen vuosikymmenen aikana, kun Siurua on yritystään luotsannut, niin rakkaimmaksi muistoksi on mieleen piirtynyt matkan varrella kohtaamansa ihmiset niin työntekijät kuin asiakkaatkin.
Jatkossakin Siurua aikoo antaa henkistä tukea yrittäjäkavereilleen, mutta siihen se jää. Hän ei esimerkiksi lähde mukaan yritysten hallitukseen.
–Keskityn tähän hetkeen. Suunnittelen jo seuraavan kirjan kirjoittamista, rakennusprojekteja ja golfreissuja. Elämän nälkää minulla riittää, Siurua sanoo.