Kannatusmittaukset: Ko­koo­mus nousi Ylen ky­se­lys­sä suo­si­tuim­mak­si puo­lueek­si

Opiskelu: Lukion syys­lu­ku­kau­si aloi­te­taan isojen uu­dis­tus­ten ja ko­ro­na­ti­lan­teen ai­heut­ta­man huolen kes­kel­lä

Ou­lu­lai­nen Sisko Lei­no­nen saat­to­hoi­taa hoi­va­ko­din asuk­kai­ta lau­la­mal­la – "Usein huomaa, että vaikka käsillä ovat vii­mei­set hetket, mu­siik­ki menee sy­dä­meen"

Leinosen oman surutyön seurauksena syntyi runo Armollinen lähtö, jonka hän levytti maaliskuussa

Oulu
Lukuisten bändien solistina esiintyneelle Sisko Leinoselle musiikki on olennainen osa myös hoivatyötä. Hän laulaa asukkaiden kanssa ja pitää kunnia-asiana sitä, että saa olla usein laulamassa myös lähdön hetkellä.
Lukuisten bändien solistina esiintyneelle Sisko Leinoselle musiikki on olennainen osa myös hoivatyötä. Hän laulaa asukkaiden kanssa ja pitää kunnia-asiana sitä, että saa olla usein laulamassa myös lähdön hetkellä.
Kuva: Pekka Kallasaari

Kun hoivakodeissa keikkatyötä tekevä oululainen Sisko Leinonen istuutuu kuolemaa tekevän ihmisen viereen, ottaa hän kädestä kiinni ja alkaa laulaa.

Leinonen laulaa virsiä, iskelmiä tai mistä ikinä lähtöä tekevä ihminen on elämänsä aikana pitänyt. Joka kerta laulu kuitenkin rauhoittaa – omaisia, hoivattavaa ja hoitajaa itseäänkin.

– Kun laulan kuolevalle, laulan hiljaisella äänellä. Se on rauhoittumista. Näen, että sydämen syke rauhoittuu ja hymynvärettäkin näkee. Siinä tulee vahvat tunteet itselläkin. Se on jollain tapaa hyvin herkkää.

Leinonen on teini-ikäisestä lähtien laulanut paljon erilaisissa tilaisuuksissa: lasten kanssa päiväkodissa, kirkkokonserteissa, juhlissa. Kuoleman hetkellä tilanne on kuitenkin toisenlainen kuin milloinkaan muulloin, erityinen.

– Se on hyvin harras hetki. Usein huomaa, että vaikka käsillä ovat viimeiset hetket, musiikki menee sydämeen.

Isän lähtö jäi kaivelemaan

Kun Leinosen oma isä kuoli äkillisesti vuonna 2010 sydänkohtaukseen, Leinosta harmitti, ettei kukaan ennättänyt saattamaan häntä.

Isä löydettiin olohuoneesta makaamasta puhelimen vierestä.

– Varmaan hän oli yrittänyt soittaa apua. Ruumiinavauksessa todettiin sepelvaltimotauti. Jälkikäteen on harmittanut. Olisimme voineet auttaa, jos olisimme tienneet sairaudesta, mutta se ei näkynyt päällepäin.

Leinosen surutyö jäi hieman kesken, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi jo kuukauden kuluttua isän kuolemasta ja toi ilon surun keskelle.

Niinpä hän jatkoi vähitellen surunsa työstämistä musiikin avulla.

– Musiikilla on ihmeellinen voima. Esimerkiksi kerran lauloin muistisairaille Väliaikainen-jenkan, mutta unohdin kolmannen säkeistön. Yksi pappa, vaikka olikin muistisairas, alkoi laulaa kolmatta säkeistöä, ja niin pystyttiin laulamaan koko laulu.

Leinosen surutyön kannalta sopivasti osui myös Oulun tuomiokirkkoseurakunnan vuoden 2014 runokilpailu, jonka teemana oli hyvä kuolema. Se innoitti häntä kirjoittamaan ajatuksensa lähdön hetkestä ylös.

Syntyi Armollinen lähtö -runo, jonka Leinonen päätyi lopulta levyttämään kuukausi sitten.

– Se kertoo siitä, miten haluaisin minua saatettavan lähdön hetkellä. Olen sanonut lapsilleni, että Armollinen lähtö on minun hoitotahtoni.

Leinoselle kuolema ei ole koskaan ollut tabu, eikä hän ole pelännyt puhua siitä. Päinvastoin hän on useasti miettinyt, että haluaa suunnitella omat hautajaisensa ja siellä kuultavan musiikin.

Sitä ennen hän kuitenkin myötäelää mielellään omaisten mukana ja laulaa hoivakodeissa niin ilon kuin surun hetkellä.

– Tuntuu hienolta, että saan olla jättämässä jäähyväisiä ihmisille. Pidän sitä kunnia-asiana. Minun lauluni jää soimaan heidän sieluunsa.