– Nämä ovat semmoisia, että näihin jää koukkuun, sanoo oululainen Netta Temmes.
Temmes, 33, puhuu pikkuisista kanalinnuista, viiriäisistä, joita hän on kasvattanut reilun vuoden verran. Kahden pienen lapsen äidin harrastuksesta ei tosin ensisilmäyksellä näy jälkeäkään kellolaisella omakotitaloalueella, mutta joskus se voi kyllä kuulua, kun yhdeksän viiriäiskukkoa äityy kiekumaan.
Viiriäiskasvattamo sijaitsee Temmeksen takapihalla. Ulkona on pihahäkki ja varastosta löytyy paksuilla styroksilevyllä eristetty häkki, jossa viiriäiset viettävät talvikauden.
Nyt häkistä kuuluu piipitys. Kolmen viikon ikäiset poikaset tarvitsevat vielä 25 asteen lämpöä, ulkohäkkiin ne saavat totutella vähitellen. Pieniä tipuja on nyt nelisenkymmentä, munivia viiriäiskanoja yhdeksän ja kukkoja saman verran.
Temmes ottaa yhden poikasen käteensä: sillä on pitkät jalat ja rinnassa hieman untuvaa, selässä ruskeita täpliä. Tipu räpistelee hieman, sitten sen silmät painuvat kiinni.
– Taitaa olla päiväuniaika, hän tuumii ja vie tipun takaisin lämpimään sisähäkkiin.