Ou­lu­lai­nen ka­la­mes­ta­ri Jenni Haa­pa­kor­va alkoi saada pahoja oireita kalasta – Kivasta työstä luo­pu­mi­nen oli vaikea pala

Monissa ammateissa on riski allergisoitua ja sairastua esimerkiksi astmaan tai ihottumaan. Jenni Haapakorvan ura tuli päätökseen, mutta hän pääsee onnekseen vakuutusyhtiön tukemaan uudellenkoulutukseen.

Jenni Haapakorva (oikealla) saa lämpimän halauksen työkaveriltaan Anna Visurilta. Kun Haapakorva joutui allergisoitumisen takia jäämään pitkälle sairauslomalle, Visurista tuli hänen seuraajansa kalamestarina.
Jenni Haapakorva (oikealla) saa lämpimän halauksen työkaveriltaan Anna Visurilta. Kun Haapakorva joutui allergisoitumisen takia jäämään pitkälle sairauslomalle, Visurista tuli hänen seuraajansa kalamestarina.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Hämmennys. Iso päänsisäinen muutos.

Näin kuvailee oululainen Jenni Haapakorva tuntemuksiaan, kun hän ymmärsi, että joutuu allergisoitumisen takia luopumaan työstä, josta tykkäsi kovasti ja jota piti mielekkäänä.

– Oli tosi hyvä työporukka ja työnantaja, joten kyllä se oli vaikea pala niellä, Haapakorva sanoo.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä