Ou­lu­lai­nen it-ihme Jutel syntyi 40 vuotta sitten ra­ken­ta­maan pai­kal­lis­ra­dioi­ta

Ensimmäinen työkohde oli Nivalassa ja sen jälkeen yhtiö on varustanut radioasemia muun muassa Aasiassa, Afrikassa, Australiassa, Yhdysvalloissa sekä Saamenmaalla.

Jutel Oy:n toimitusjohtaja Olli-Pekka Lukkarinen sekä yrityksen perustaja Jorma Kivelä uusissa toimitiloissa Oulussa Uusikatu 23:ssa, jossa aikaisemmin toimi Aktia-pankki. Sisäänkäynnissä on näytillä Yleisradion vanha äänipöytä 1970-luvulta. Jutel päivitti sitä aikoinaan Oulun Ylelle.

Kuva: Erkki Hujanen

Elektroniikkayritykset pulpahtivat kasvuun miltei tyhjästä 1970-luvulla Oulussa. Ilmiötä kuvataan sanaparilla "Oulun ihme", joka laajensi suurteollisuuskaupunkia korkean teknologian pieneksi maailmankaupungiksi.

Toimialan alkujuuret nähnyt ja Jutel Oy:n yksi perustaja, sen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Jorma Kivelä sanoo, että vielä 1970-luvun puolivälissä  Oulussa elettiin high-tech -tyhjiössä kun samaan aikaan yliopistosta valmistui joukoittain elektroniikan diplomi-insinöörejä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä