Ou­lu­lai­nen Harri Hol­tin­kos­ki piti runoja hömp­pä­nä, kunnes in­nos­tui kir­joit­ta­maan niitä itse

Runoilija Harri Holtinkoski julkaisee runojaan Facebookissa. Se on tuonut uusia lukijoita hyvänpäiväntutuista ja niistä, joita hänen tuotantonsa ei ole aiemmin kiinnostanut.

Viime aikoina Harri Holtinkoski on julkaissut runojaan ainoastaan netissä. Uutta kirjajulkaisua ei ainakaan tällä hetkellä ole suunnitelmissa.
Viime aikoina Harri Holtinkoski on julkaissut runojaan ainoastaan netissä. Uutta kirjajulkaisua ei ainakaan tällä hetkellä ole suunnitelmissa.
Kuva: Anssi Juntto

Oululainen runoilija Harri Holtinkoski on parin viimeisen vuoden aikana julkaissut runoja lähinnä Facebookissa. Holtinkosken kahdelle edelliselle runokirjalle on omat Facebook-sivunsa, mutta uusia runoja hän rustaa nimenomaan henkilökohtaiselle seinälleen.

– Näin runoja voivat löytää myös sellaiset ihmiset, jotka eivät niitä muuten löytäisi. Tätä kautta olen saanut uusia lukijoita hyvänpäiväntutuista ja sellaisista, jotka ovat aiemmin suhtautuneet runoihini ylimalkaisesti, Holtinkoski perustelee.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä