Oulun yhdyskuntalautakunta torppasi kokouksessaan 12.10.2021 kaupunkipyörien kilpailutuksen jatkamisen.
Vastaesitys tuli kokoomuksen edustajalta, joka on myös Oulun kokoomuksen puheenjohtaja, aiemmin pitkän linjan keskustavaikuttaja. Päätös syntyi äänin 8–5. Kaikki kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten edustajat olivat hylkäämisen kannalla.
Oulun kokoomus on valahtanut nykyisen puheenjohtajansa johdolla menneeseen aikaan. Etelä-Suomen kokoomus tai kokoomusnuoret tuskin vastustaisivat kaupunkipyöriä.
Oulun maine pyöräilykaupunkina koki samalla kovan kolauksen. Hylkäämisen takana olleet lautakunnan jäsenet tarjoavat ratkaisuksi sähköpotkulautoja, jotka jo olivat oululaisten käytössä lyhyen aikaa loppukesästä viime päiviin.
Nyt kaupunkipyöriä tarjonneet yritykset tutkivat mahdollisuutta valittaa Oulun päätöksestä markkinaoikeuteen. Yritykset ovat käyttäneet ison summan hankkeeseen, kuten pyöräjärjestelmän suunnitteluun ja kilpailutukseen osallistumiseen.
Kaupunkipyöristä on tehty monta valtuustoaloitetta. Ensimmäisiä ellei peräti ensimmäinen oli Anu Määtän (vihr.) ja allekirjoittaneen 2012 tekemä.
Mielenkiintoisin oli 14.5.2018 aloite ”tuunatuista kaupunkipyöristä”. Tätä ilmeisesti vitsiksi tarkoitettua aloitetta kannatti peräti 43 valtuutettua 67:sta. Ei kovin lohduttava tieto oululaisen äänestäjän kannalta. Ehkäpä Merikosken alakanavasta ja Plaanaojasta ongitut, tuunatut pyörät sopisivat näiden päättäjien mielestä mainiosti tulevan Euroopan kulttuuripääkaupungin imagoon.
Nykyaikainen Oulu tarvitsee ja tulee saamaan sekä sähköpotkulaudat että kaupunkipyörät.