Kesäkuun alkuun mennessä tänä vuonna Oulusta varastettiin poliisin tietojen mukaan 622 pyörää. Pyöräilykaupungissa tämän rikollisuuden lajin on helppo nousta kukoistukseen. Pyörien määrä kaupungissa lasketaan vähintään kymmenissä tuhansissa.
Varasteluongelman mittakaavaa ei kuitenkaan kannata pyörien paljouden vuoksi vähätellä. Oulussa varastetun pyörän arvo on ollut keskimäärin 480 euroa, mutta esimerkiksi sähköpyörän katoaminen merkitsee omistajalleen keskimäärin parin tuhannen euron vahinkoa – jonka vakuutusyhtiöt tosin tapaavat vähintään osittain korvata.
Joka tapauksessa pyörävarkaudet ovat Oulussa laaja ja sitkeä riesa, johon ei pidä tottua. Päinvastoin varkauksien torjumiseksi pitää etsiä entistä purevampia toimia.
Poliisin tietoon tulleiden varkauksien ohella suuri määrä varkauksia jäänee kaiken lisäksi ilmoittamatta.
Poliisia on Oulussa arvosteltu lepsuudesta pyörävarkauksien selvittämisessä.