
Oulu palkkaa nyt lisää lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Tavoitteena on 12 työntekijän avulla vähentää tuntuvasti lastensuojelun työntekijöiden työmäärää.
”Aiemmin yhdellä työntekijällä on ollut keskimäärin yli 50 lasta vastuullaan. Vuoden 2022 alusta voimaan tulleen lakimuutoksen myötä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä voi olla vastuullaan enintään 35 alaikäistä lasta. Vuoden 2024 alusta työntekijällä voi olla vastuullaan enintään 30 alaikäistä lasta. Näin sosiaalityöntekijälle jää enemmän aikaa suunnitelmalliseen asiakastyöhön ja työntekijä pystyy käyttämään riittävästi aikaa lapsen, nuoren ja perheen kohtaamiseen. Samalla asiakkaan saama palvelu paranee”, arvioi lastensuojelun palvelupäällikkö Carita Haapala.
Oulu on vähentänyt työtekijöiden työtaakkaa uudistamalla lastensuojelun organisaatiota. Palvelutarpeen arviointi on siirretty kokonaan erilliseen yksikköön ja vuoden alusta on perustettu uusi jälkihuollon yksikkö vähentämään akuuttia lastensuojelutyötä tekevän henkilöstön työmäärää.
”Kun aiemmin lastensuojelun työntekijä teki tuota kaikkea, hän saa nyt keskittyä avo- ja sijaishuoltoon. Kun sosiaalityöntekijä työnkuva kevenee, työmäärästä tulee hallittavampaa”, Carita Haapala tiivistää.
Paljon vetovoimatekijöitä
Viime vuonna Oulussa lastensuojelun sosiaalityöntekijän palkkaa korotettiin 200 eurolla 3835 euroon. Ehdoton vetovoimatekijä on myös se, että työntekijän tukena on kaksi lakimiestä ja erityisasiantuntijan palvelut haastavissa asiakastilanteissa.
Uusi työntekijä saa perehdytysvaiheen jälkeen mentorin, kokeneen sosiaalityöntekijä kulkemaan rinnallaan ja tukemaan ammatillista kehitystä.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijät voivat mahdollisuuksien mukaan tehdä etätöitä. Lisäksi työntekijöillä on sihteeripalvelut käytössään.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijät työskentelevät Kontinkankaan, Haukiputaan, Kiimingin ja Tuiran hyvinvointikeskuksessa sekä jälkihuollon yksikkö Oulun keskustassa.
Laadukas ote mahtavien tyyppien työyhteisössä
Oulun lastensuojelun sosiaalityöntekijät Outi Karasti ja Venla Jauhola hehkuttavat avoimesti lastensuojelua työpaikkana.
”Työyhteisön ehdoton vahvuus on mahtavat työtekijät. He ovat timanttisia osaajia, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin”, kuvailee Rajakylän tiimissä työskentelevä Venla Jauhola.
”Saan tehdä töitä mahtavien tyyppien kanssa. He ovat pitkän linjan konkareita, joilla on vahva näkemys omasta työstään. Mukava työyhteisö on kyllä varsinainen vetovoimatekijä”, tiivistää lastenhuollon jälkihuollossa työskentelevä Outi Karasti.
He arvostavat sitä, että työntekijälle on tarjolla tukea. ”Työnohjausta on tarjolla säännöllisesti ja viikoittain kokoontuviin tiimeihin voi viedä vaikeita juttuja pureskeltavaksi. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin”, kertoo Jauhola.
Työntekijöillä hyvä me-henki ja hyvä huumori
Jauhola arvostaa Oulun kaupunkia työnantajana. ”Kaupunki on iso organisaatio, josta saa helposti tukea vaikkapa tietoteknisiin ongelmiin. Meillä selkeät ohjeistukset, miten toimitaan eri tilanteissa. Työntekoon tuo turvallisuutta jo pelkkä tieto siitä, että taustalla on erilaisia asiantuntijoita valmiina auttamaan.”
Jauhola ja Karasti sanovat Oulun kaupungin palveluksessa tottuneensa hyvään. He voivat tarpeen vaatiessa tehdä etätyötä ja heillä on käytössään sen vaatimat työkalut. Asiakaskäynnit hoituvat työnantajan autolla ja koulutuksellisia teemailtapäiviä on tarjolla kuukausittain.
Oma työyhteisö on henkireikä sosiaalityöntekijöille, jotka tekevät henkisesti raskasta työtä vakavien asioiden äärellä. ”Meillä on keskenämme hyvä me-henki ja hyvä huumori”, tiivistää Jauhola.