Pääkirjoitus

Oulu ei jarruta – kau­pun­ki lyö vetoa kasvun puo­les­ta

Oulu ottaa velkaa ja investoi kasvun toivossa, mutta tukalaksi menee jos työpaikkoja ei synnykään

Oulun kaupungin ensi vuoden talousarviossa uskotaan lujasti siihen, että kaupungin menestystarina jatkuu viime vuosien vastoinkäymisistä huolimatta.

Vaikka menot ylittävät tulot jo kolmatta vuotta peräkkäin ja budjetti jää noin 23 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, kaupunki ei aio jarruttaa. Päinvastoin. Luottamus talouskasvun alkamiseen ja budjetin tasapainottumiseen on vahva.

Talouspoliittisesti Oulu tekee rohkean valinnan. Velkaa otetaan, jotta orastavan kasvun edellytyksiä ei ainakaan leikattaisi. Linja poikkeaa monen muun kaupungin varovaisesta mallista, jossa investointeja on ennemminkin lykätty.

Investointitahti pysyy hengästyttävän kovana. Ensi vuodelle esitetään noin 209 miljoonan euron investointeja. Näin ollen kolmen vuoden lähinnä rakentamiseen liittyvä investointiohjelma on noin 681 miljoonaa euroa.

-
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Raksilan vesiliikuntakeskus, musiikkikeskuksen ja Valveen perusparannukset sekä useat kouluhankkeet kertovat strategiasta, jossa kasvuun valmistaudutaan etupainotteisesti.

Oulun strategiassa kaupunki kasvaa tulevina vuosikymmeninä ja elinkeinot sekä matkailu kehittyvät. Silloin koulut, liikenneverkko, kulttuuritilat ja liikuntapaikat nähdään investointeina tulevaan kasvuun eikä pelkkänä kuluna.

Investoitu velkaraha on aina kannattavammin käytetty kuin syömävelka, mutta vasta korkomenot paljastavat, millainen kulu rahoittamisesta todellisuudessa aiheutuu. Maailmantilanne on kaikkea muuta kuin vakaa, riskit ovat ilmeiset.

Nettolainanotto on lähes 150 miljoonaa euroa vuonna 2027. Kokonaisvelkaa on noin 4 450 euroa asukasta kohti. Se on huolestuttava luku.

Tilanteen toivotaan muuttuvan tulevina vuosina, jolloin menolisäykset jäävät pieniksi. Kaupunginjohtaja Ari Alatossava sanoi Kalevan haastattelussa (23.9.), että velkaantuminen taittuu ja talous nousee takaisin ylijäämäiseksi runsaassa kolmessa vuodessa.

Talouden tasapainottuminen perustuu oletukseen, että kasvun lisäksi työllisyys paranee.

Oulussa pitää nyt tehdä töitä paremman työllisyyden eteen, sillä työttömyys käy kalliiksi. Korkea työttömyys tuntuu kaupungin kassassa yhä enemmän. Kaksi vuotta sitten tehty työllisyysuudistus siirsi vastuun valtiolta kunnille. Kaupunki alkoi johtaa seudun työllisyysaluetta.

Oulussa arveltiin, että uudistus on tekninen ja kustannukset pysyvät maltillisina. Mutta toisin on mennyt. Kaupungille maksettavaksi lankeava työttömyysturva on ensi vuonna noin 40 miljoonaa euroa.

Työttömyyden kustannus vastaa viidesosaa koko investointibudjetista. Summalla voisi rahoittaa musiikkikeskuksen ja Valveen perusparannuksen.

Juuri tässä näkyy Oulun todellinen haaste. Velka ei välttämättä ole ongelma, jos kasvu käynnistyy. Paljon vakavammin käy, jos työpaikkoja ei synny.