Otso Gold päi­vit­ti ta­voi­tet­taan: Raahen kul­ta­kai­vok­sel­la tähtäin nyt ensi ke­vääs­sä – "Y­ri­tyk­sen ter­veh­dyt­tä­mi­nen on vienyt aikaa"

Toimitusjohtaja Brian Wessonin mukaan työt Raahen kultakaivoksella alkavat ensi vuonna. – Tänä vuonna kaivoksella on urakoitsijoita, jotka aloittavat toiminnan uudelleenkäynnistyksen valmistelevat työt, hän sanoo.
Toimitusjohtaja Brian Wessonin mukaan työt Raahen kultakaivoksella alkavat ensi vuonna. – Tänä vuonna kaivoksella on urakoitsijoita, jotka aloittavat toiminnan uudelleenkäynnistyksen valmistelevat työt, hän sanoo.
Kuva: Vesa Joensuu

Raahen kultakaivoksen nykyinen omistaja Otso Gold Oy on joutunut rukkaamaan aikataulutavoitettaan kaivostoiminnan uudelleenaloittamisen suhteen. Yhtiö kertoo edelleen kotisivuillaan kultakaivoksen aloittavan toimintansa uudelleen heinäkuussa 2020. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, eikä tapahdu myöhemminkään tänä vuonna.

Otso Goldin toimitusjohtaja Brian Wesson kertoo yhtiön tavoitteen olevan nyt ensi keväässä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä