Kevät on vaikeaa aikaa. Jonnekin rintalastaan nousee outo painon tuntu, kun mieleen nousee eräs rantoja myötäilevä Mikonkarin maantie. Sinne karin nokkaan pitäisi väkisten päästä katselemaan Perämeren rantoja. Tai edes Parrinkallioille!
Ilmiö on jokavuotinen. Välillä merituulen ikävä lyö voimalla. Silloin rehevältä Ruovedeltä on pakko ajaa ne reilut viisisataa kilometriä, ihan vasiten, ilman muita perusteluja.