OSAOn yt-neu­vot­te­lut päät­tyi­vät – ir­ti­sa­noo enin­tään 20 hen­ki­löä

Koulutuskuntayhtymä OSAOn yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet.

Enintään 20 työntekijää aiotaan irtisanoa tai osa-aikaistaa. Eläkkeelle jäämisten ja määräaikaisten palvelusuhteiden päättymisten kautta vähennetään 50 työpaikkaa, selviää OSAOn julkaisemasta tiedotteesta.

Työpaikkojen vähennystarve jäi odotettua pienemmäksi.

Neuvottelujen alussa työpaikkojen arvioitiin vähenevän noin sadalla, joista irtisanomisten ja osa-aikaistusten arvioitiin kohdistuvan enintään 35 henkilöön.

Neuvottelut koskivat koko henkilöstöä, ja niiden piirissä oli noin 850 työpaikkaa. Niillä haettiin noin 6,5 miljoonan euron säästöjä kolmen vuoden ajalta talousvaikeuksien takia.

Vaikeudet johtuvat tiedotteen mukaan muun muassa opiskelijamäärien vähentymisestä, opiskelun keskeytysten lisääntymisestä sekä lisääntyneistä henkilöstökuluista.

Työnantaja ja henkilöstön edustajat kokoontuivat neuvottelujen aikana seitsemän kertaa. Neuvottelut päätettiin keskiviikkona pidetyssä kokouksessa.

Irtisanottaville ja osa-aikaistettaville ilmoitetaan muutoksista viimeistään 5. kesäkuuta. Irtisanomisista ja muista tehtävämuutoksista päättää kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi neuvottelujen tulosten sekä tehtäväkohtaisen harkinnan perusteella.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä