Noin 1,8 miljoonan palkan- ja eläkkeensaajan pitää tarkastaa esitäytetty veroilmoitus viimeistään tämän viikon tiistaina.
Lisäksi noin kahdella miljoonalla kiinteistön omistajalla tiistaina on viimeinen päivä, jolloin kiinteistöverotuspäätökseen voi tehdä korjauksia ja täydennyksiä.
Verohallinto kehottaa tekemään täydennykset ja korjaukset OmaVero-verkkopalvelun kautta.
Verohallinto muistuttaa, että myös OmaVeron asiakkailta koetetaan kalastella henkilö- ja pankkitunnuksia erilaisten huijausviestien ja -sivustojen avulla.