Bittiumin kolme suurinta osakkeenomistajaa ehdottaa muutoksia yhtiön hallituksen kokoonpanoon.
Yhtiön osakkeista noin 12,92 prosenttia omistavat kolme suurinta osakkeenomistajaa ehdottavat, että hallituksen jäsenten lukumääräksi ehdotetaan viittä jäsentä. Osakkeenomistajat ehdottavat, että Erkki Veikkolainen, Riitta Tiuraniemi, Veli-Pekka Paloranta ja Pekka Kemppainen valitaan uudelleen hallituksen jäseniksi. Samalla osakkeenomistajat ehdottavat, että uudeksi hallituksen jäseneksi valitaan Petri Toljamo.
Nykyisistä Bittumin hallituksen jäsenistä Juha Putkiranta ja Seppo Mäkinen ovat ilmoittaneet, etteivät he ole enää käytettävissä hallituksen jäseniksi.
Bittium kertoo pörssitiedotteessaan, että yhtiön 14. huhtikuuta pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen tullaan toimittamaan muutosten vuoksi uusi kutsu.