Monen uuden kansanedustajan elämä muuttuu paitsi uuden työpaikan myötä, myös rahallisesti. Varsinkin Oulun vaalipiiristä valittujen perussuomalaisten tulot lisääntyvät merkittävästi.
Eduskunnan kuopuksen, vartijana työskennelleen Olli Immosen verotettava ansiotulo oli vuonna 2009 hieman vajaat 14 000 euroa.
Nuoren miehen tuloihin on tulossa huima korotus, sillä toukokuun alusta alkaen kansanedustajan palkkio on 6 335 euroa kuukaudessa. Vuodessa uudelle kansanedustajalle kertyy palkkiota siis noin 76 000 ja koko vaalikauden aikana noin 300 000 euroa.
Muutkin Oulun vaalipiirin perussuomalaiset saavat tuntuvat korotukset palkkaansa, sillä diplomi-insinööri Ville Vähämäen verotettava ansiotulo oli vuonna 2009 runsas 11 300 euroa ja kajaanilaisen eläkeläisen Pentti Kettusen liki 17 000 euroa. Sairaanhoitaja työskennelleen Pirkko Mattilan verotettavat ansiotulot olivat kaikkein korkeimmat -- yli 35 000 euroa.
Lue lisää kansanedustajien palkoista keskiviikon Kalevasta!