Nuoret: Valkean ke­sä­ka­tu on nuorten mie­les­tä tur­val­li­nen, vaikka siellä ta­pah­tuu ikä­viä­kin asioita

Op­po­si­tio­vai­kut­ta­ja Svjat­la­na Tsi­ha­nous­ka­jan puo­li­sol­le peräti 18 vuoden tuomio Val­ko-Ve­nä­jäl­lä

Tsihanouskajan mukaan kyseessä on presidentin kosto: "Diktaattori kostaa julkisesti vahvimmille vastustajilleen".

Minsk

Valkovenäläisen oppositiovaikuttajan Svjatlana Tsihanouskajan puoliso Sjarhei, 43, on saanut 18 vuoden vankilatuomion, kertoi Valko-Venäjän valtiollinen uutistoimisto tiistaina.

Kesäkuussa alkaneesta oikeudenkäynnistä ei juuri ole kerrottu yksityiskohtia julkisuuteen. Oikeutta on käyty suljettujen ovien takana Gomelissa maan kaakkoisosassa.

Oikeuden mukaan Sjarhei Tsihanouski on muun muassa järjestänyt mellakoita ja syyllistynyt vihanlietsontaan sosiaalisessa mediassa.

Tsihanouski pyrki viime vuoden presidentinvaalien ehdokkaaksi, mutta hänen ehdokkuutensa estettiin ja hänet pidätettiin. Tämän jälkeen Tsihanouskaja asettui ehdolle.

Tsihanouski on ollut vangittuna viime vuoden toukokuusta saakka. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Tsihanouski on poliittinen vanki.

Toinen tunnettu oppositiopoliitikko, Mikola Statkevitsh, 65, sai 14 vuoden tuomion, kertoi maan media.

Statkevitsh haastoi Valko-Venäjän johtajan Aljaksandr Lukashenkan vuoden 2010 vaaleissa, mutta hänet tuomittiin tuolloin kuudeksi vuodeksi vankilaan. Hänet vapautettiin vuonna 2015, mutta hän ei saanut osallistua viime vuoden vaaleihin.

Tiistaina tuomittiin Tsihanouskin ja Statkevitshin lisäksi myös neljä muuta oppositioaktivistia raskaisiin, 15–16 vuoden tuomioihin.

"Koko maailma katsoo"

Svjatlana Tsihanouskajan mukaan tuomio on Lukashenkan kosto hänen puolisolleen.

– Diktaattori kostaa julkisesti vahvimmille vastustajilleen. Piilottamalla poliittiset vangit suljettuihin oikeudenkäynteihin, hän toivoo voivansa jatkaa sortoaan kaikessa hiljaisuudessa. Mutta koko maailma katselee, emmekä me lopeta, Tsihanouskaja kirjoitti Twitterissä.

Tsihanouskaja kommentoi tulevaa tuomiota jo ennen sen julistamistakin Twitteriin panemallaan videolla.

– Tulen puolustamaan rakastamaani ihmistä, josta tuli miljoonien valkovenäläisten johtaja. Tulen yrittämään jotain vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta, tuodakseni lähemmäs sen hetken, kun kohtaamme uudistuneella Valko-Venäjällä, Tsihanouskaja sanoi istuessaan lasten piirroksia täynnä olevan seinän edessä.

Tsihanouskaja muistutti myös, että tuleva tuomio on laiton, eikä sitä voi koskaan hyvittää.