
Venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi saatettiin myrkyttää vesipulloon lisätyllä hermomyrkyllä hotellihuoneessaan Tomskin kaupungissa Siperiassa. Näin kertoo Navalnyin myrkytyksestä esitetty uusi väite. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Navalnyin lähipiiri julkaisi torstaina kuvapalvelu Instagramissa videon, jossa he kertovat asiasta.
Aikaisemmin on epäilty, että Navalnyi olisi juonut myrkytettyä teetä Tomskin lentokentällä Siperiassa ennen kuin nousi Moskovaan matkalla olleeseen koneeseen 20. elokuuta.
Navalnyi on ollut hoidettavana berliiniläisessä sairaalassa elokuun loppupuolelta lähtien. Hän kommentoi tilaansa tiistaina Instagramiin jakamassaan julkaisussa ensimmäistä kertaa myrkytyksen jälkeen. Hän kertoi tuolloin pystyvänsä jo hengittämään itse.
Laboratoriot vahvistavat löydökset
Navalnyi oli palaamassa Moskovaan Siperiasta, jossa hän kampanjoi älykkään äänestämisen puolesta elokuussa. Hän sairastui vakavasti Tomskista lähteneen lennon aikana ja kone joutui tekemään hätälaskun.

Navalnyi oli ollut Siperiassa kampanjoimassa älykkään äänestämisen puolesta. Taktiikan tarkoituksena oli horjuttaa presidentti Vladimir Putinia tukevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen suosiota Venäjän aluevaaleissa keskittämällä ääniä vaalipiirissä sille oppositioehdokkaalle, jolla on paras mahdollisuus voittaa valtapuolue Yhtenäisen Venäjän ehdokas.
Saksalaiset lääkärit sekä ruotsalainen ja ranskalainen laboratorio ovat vahvistaneet, että Navalnyin kehosta löytyi myrkkyä. Kyseessä epäillään olevan Novitshok-hermomyrkky, eli sama aine, jolla myrkytettiin entinen vakooja Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julia Englannin Salisburyssä vuonna 2018.
Venäjä on kiistänyt osallisuutensa myrkytykseen.