Tämä juttu on Oulun ylioppilaslehden tuottamaa sisältöä.
"Usein kuvitellaan, etteivät opiskelijat voi olla yksinäisiä, sillä opiskeluun liitetään tietynlainen sosiaalisuus. Näin ei kuitenkaan ole, ja myös opiskelijat kokevat yksinäisyyttä", kertoo YTHS:n psykologi ja psykoterapeutti Reetta Aalto-Setälän arvion mukaan noin kymmenen prosenttia opiskelijoista kokee itsensä yksinäiseksi.
Kampuksella on yksinäiselle monta kurjaa paikkaa: kiireiset lounasravintolat, kahvilat ja opiskeluun tarkoitetut ryhmätilat täyttyvät nauravista ihmisistä ja muistuttavat omasta yksinäisyydestä.
Ei ole ketään, jonka kanssa syödä lounasta, puhua opinnoista tai jakaa ajatuksiaan. Päivät valuvat ohitse ja aika on vaikea saada kulumaan yliopistolla ja vapaa-aikana. On surullista olla yksinäinen paikassa, joka on täynnä tuhansia muita ihmisiä.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) Oulun toimipisteen psykologi ja psykoterapeutti Reetta Aalto-Setälä sanoo yksinäisyden voivan aiheuttaa surua, ulkopuolisuutta sekä ärtyneisyyttä, kun yksilö ei pääse osaksi ryhmää. Aalto-Setälän mukaan ihmiset hyötyvät kontaktista toiseen ihmiseen. Suhteet toisiin ihmisiin edistävät myös ihmisen somaattista terveyttä.
– Kun yksilö kokee olevansa yksin, yksinäisyys on myös terveysriski, sillä se voi aiheuttaa immuunipuolustusjärjestelmää heikentäviä tekijöitä, lisätä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä sekä muuttaa aivojen hormoni- ja stressinsäätelyjärjestelmää, hän sanoo.
Toisaalta yksinäisyys on subjektiivinen kokemus: jokainen käsittää ja kokee yksinäisyyden eri tavalla.
Yksinäisyys näyttää periytyvän sukupolvelta toiselle, sanoo Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila. Hänen mukaansa periytymisen tarkemmat mekanismit ovat kuitenkin epäselviä. Hollantilaiset ja amerikkalaiset tutkijat ovat löytäneet kaksostutkimuksista tekijöitä, jotka voivat selittää yksinäisyyden periytymistä.
– Esimerkiksi ujous, arkuus ja vetäytyvyys ovat jossakin määrin periytyviä ominaisuuksia.
Geneettinen perusta yksinäisyydelle on Junttilan mukaan olemassa, mutta ympäristöllä on suuri vaikutus yksinäisyyden ehkäisemiseen.
Yksinäisyys varastaa nuoruuden
Yksinäisyyden olotila on Niina Junttilan mukaan voimakkaan stabiili, eli pysyvä. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä suurempi todennäköisyys hänellä on vielä päästä siitä irti. Mutta jos on yläkoulussa ensimmäisen syksyn jälkeen yksinäinen, on Junttilan mukaan jo hyvin todennäköistä, että henkilö on yksinäinen myös aikuisena.
Junttila on tehnyt yhteistyössä muun muassa Helsingin Sanomien kanssa tutkimusta yksinäisyydestä vuonna 2014. Tuolloin tutkimukseen saapui 30 000 vastausta, kun niitä odotettiin muutamaa sataa kappaletta.
Tutkimukseen vastanneista yksinäisistä aikuisista 32 prosenttia oli ollut yksinäinen lapsesta asti ja 56 prosenttia vastanneista kertoi olleensa yksinäinen teini-ikäisestä. Junttilan mukaan tutkimustuloksiin voivat kuitenkin vaikuttaa myös haastateltavan muistot.
– Aikuisena yksinäiset voivat muistaa lapsuuden ja nuoruuden negatiivisempana kuin se on oikeasti ollut.
Jos henkilöllä on paljon aiempia kokemuksia ulkopuolelle jäämisestä ja yksinäisyydestä, hän voi tulkita muiden neutraalitkin ilmeet tai sanomiset itseä kohtaan negatiivisesti. Vaikka toiset yrittäisivät olla ystävällisiä ja haluaisivat olla yksinäisen kanssa, yksinäisen käsitys omasta itsestä on voinut muuttua negatiiviseksi.
Paradoksaalista kyllä, vaikka ryhmään liittyminen voi yksinäisestä tuntua vaikealta ja ahdistavalta, Aalto-Setälän mukaan yksinäisyyteen auttaisi eniten juuri itselleen sopivan ryhmän etsiminen.
Koska vuorovaikutuksessa tapahtuu myös negatiivisia asioita, ei koskaan voi löytää ryhmää, jossa aina tuntuisi hyvältä.
– Mutta mikäli yksinäinen henkilö on ryhmissä hyvin vähän, hän ei ehkä pysty saamaan hyviä kokemuksia, ja ymmärrä vuorovaikutuksen vaihtelevuutta.
Kuinka yksinäinen pääsee jälleen osaksi yhteisöä?
Yksinäisyyttä on kahta erilaista: on olemassa sosiaalisesti yksinäisiä, joilla ei ole ryhmää johon kuulua. Lisäksi on emotionaalisesti yksinäisiä, jotka kuuluvat johonkin ryhmään, mutta kokevat silti ulkopuolisuutta.
Koska yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, joku voi kokea ettei ole yksinäinen vaikka olisikin yksin. Aalto-Setäläkin painottaa yksin olemisen taidon tärkeyttä. Hänestä ihmisen ei kuitenkaan ole hyvä olla jatkuvasti yksin.
Yhteisöllisyyttä voi Aalto-Setälän mukaan lisätä esimerkiksi harrastusten kautta. Hänestä yliopisto-opiskelijoilla on hyvät mahdollisuudet erilaisiin harrastuksiin, sillä opiskelijan oma vuosikurssi, ainejärjestöt, laitokset, osakunnat ja tiedekunnat järjestävät erilaisia ryhmämuotoisia toimintoja, kuten pienryhmäohjausta lukuvuoden alussa. Pienryhmäohjauksessa uusia opiskelijoita yritetään ryhmäyttää heti opintojen alussa.
YTHS:n tuoreimman korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 22 prosenttia opiskelijoista ei kokenut kuuluvansa mihinkään ryhmään. Vastaavasti 69 prosenttia koki kuuluvansa johonkin opiskeluun liittyvään ryhmään. He olivat yleensä alle 25-vuotiaita.
Vaikka mahdollisuuksia yhdessäolemiseen siis on, yksinäisyys on iso ongelma yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa, ja se näkyy myös YTHS:n mielenterveyspuolella. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 4–10 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kokee yksinäisyyttä. Aalto-Setälä arvioi yksinäisyyttä kokevan lähemmäs 10 prosenttia opiskelijoista.
Yliopisto-opiskelijat eivät siis ole yksinäisyydeltä suojassa. Siirryttäessä lukio-opinnoista yliopistoon yhteisöllisyys voi olla katkolla, kun pakollisia yhteisiä opintoja on vähän.
Aalto-Setälä näkee itsenäisten opintojen valitsemisen vaikeuttavan ryhmään pääsemistä – siksi ryhmäytymisen kannalta luennoilla käyminen olisi tärkeää. Lisäksi hän kannustaa opiskelijoita lähtemään mukaan yliopistolla tarjottuihin toimintoihin, kuten ainejärjestötoimintaan tai erilaisiin harrastejärjestöihin.
Aalto-Setälä ajattelee vastuun ryhmäytymisestä kuuluvan koko yhteisölle. Yliopistossa pitäisi olla asenne, että kaikki otetaan mukaan: jos nähdään jonkun jäävän ulkopuolelle, hänet pyydetään mukaan.
– Toki jokainen saa päättää, miten paljon haluaa vapaa-aikana olla toisten kanssa. Opiskeluaikana ja työyhteisössä ketään ei saisi jättää yksin.
Tämä juttu on Oulun ylioppilaslehden tuottamaa sisältöä. Lisää lehden juttuja voit lukea täältä.
