Toisella asteella, lukioissa ja ammattiopistoissa, nuoria ohjataan itsenäiseen vastuuottamiseen opiskeluun liittyvissä valinnoissa ja tehtävissä. Se toteutetaan luottamuksen avulla, ei ulkopäin paimentaen tai valvoen. Tämä on merkittävä ero toimintatavoissa peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen välillä.
Oppivelvollisuuden tuominen toisen asteen ikävaihetta elävälle nuorelle ei ole huolella mietitty toimintatapa. Opintojen maksuttomuus toisella asteella olisi hyvä asia. Mutta velvollisuus ei käsitteenä sovi toiselle asteelle.
Käsite ”oppivelvollisuus” tarkoittaa esimerkiksi; ”yhteiskunnan taholta tuleva paine pyrkiä ohjaamaan henkilöitä käyttäytymään lain mukaisesti eli tekemään tai tekemättä jättämään jotakin. Velvollisuuteen liittyy läheisesti se, että yhteiskunnan odottaman käyttäytymisen jäätyä toteutumatta henkilöön voidaan kohdistaa tehosteita eli sanktioita.”
Oppivelvollisuus on käsitteenä ajateltu lapselle ja murrosikävaiheessa elävälle nuorelle. Murrosikäiset tarvitsevat kehitykseensä ulkopuolista ohjausta ja seurantaa. Murrosikäinen on yläkoulussa koetellut aikuisten velvoittavia ohjeistuksia muun muassa oikeasta ja väärästä, oikeuksista ja velvollisuuksista. Nämä ovat sitten jo sisäistettyä tietoisuutta nuoren elämässä toisella asteella.
Kun murrosikäinen siirtyy toiselle asteelle, niin toisen asteen oppilaitoksissa tiedetään vahvistaa nuorta sisäiseen vastuunottoon ja itsenäiseen tekemiseen johtavaa kasvua. Annetaan tilaa sille, että nuori tekee itsenäisiä päätöksiä valinnoissaan. Myös tekemättä jättämiselle. Se on tapahtunut luottamusta antaen nuorelle. Sisäinen vastuunotto on tapahtunut ilman ulkopuolista paimentamista ja holhoamista. Se on ollut toiseen asteen tekemisessä hienoa ymmärrystä tähän asti.
Nuoret kehittyvät eritahtisesti, mutta toisella asteella annetaan riittävästi aika nuoren kehittymiselle.