Suomessa arviolta 350 000 ihmistä toimii omais- tai läheishoivaajana. Heistä noin 50 000 on tehnyt omaishoitosopimuksen. Sopimusomaishoitajista noin kolmannes on työikäisiä. Hoidettavat ovat usein yli 65-vuotiaita sekä myös nuorempia, jopa alaikäisiä, joilla on pitkäaikaissairauksia, vammoja tai toimintarajoitteita. Myös omaishoitajilla itsellään voi olla pitkäaikaissairauksia, vammoja tai ikääntymisen tuomia rajoitteita.
Laissa omaishoidontuesta määritellään omaishoitajille turvatut vähimmäisvapaat, 2–3 vuorokautta kuukaudessa. Lyhytaikaista huolenpitoa voi järjestää myös esimerkiksi sosiaalihuoltolain, vammaispalvelulain tai kehitysvammaisten erityishuoltolain nojalla. Lupaavasta lainsäädännöstä huolimatta jopa puolet omaishoitajista jättää vapaansa käyttämättä.
Suomen siirtyessä lomakauden viettoon myös omaishoitajia kalvaa huoli vapaiden järjestymisestä. Mikäli lyhytaikaisen huolenpidon järjestäminen ei onnistu, voi se asettaa perheet, erityisesti yksin läheisestään huolta pitävät, hankalaan asemaan.