Eino Kinnunen, Oulussa kotonaan asuva 100-vuotias sotaveteraani, haluaa toivottaa joulurauhaa jokaiselle suomalaiselle.
Hiljentyessämme joulun viettoon kannattaa muistaa, että aina ei rajoillamme ole ollut rauhallista. Seuraava Einon laatima muistelma kuvaa hänen mietteitään jatkosodan lopussa.
Jatkosodan loppuvaiheessa Ilomantsissa kesällä 1944 käytyjen taistelujen päätyttyä voitaneen todeta, että väsyneillä miltei loppuun kuluneilla joukoilla saatiin aikaan sellainen ihme, josta on sanottava, että pahasti verille raadeltu Suomen Leijona pystyi vielä paljastamaan kyntensä ja lyömään maahantunkeutujan rajan taa.
Muutama päivä näiden taistelujen jälkeen oli kirjattu aseleposopimus Neuvostoliiton kanssa.
Jatkosota, jota oli kestänyt yli kolme vuotta puna-armeijaa vastaan, oli päättynyt. Se sanoma aselevosta kun tuli, niin ei sitä ensin oikein tajunnut. Väsymys ja unenpuute oli turruttanut niin, että tuntui kuin olisi herännyt pahasta unesta. Totta se kuitenkin oli.
Heti kohta tuli mieleen, että jospa täältä pääsisi ja saisi nukkua niin kauan kuin unta riittää, kenenkään häiritsemättä. Se oli ensimmäinen toiveeni siinä tilanteessa, ja niin se oli varmaan monen muunkin asetoverini tilanne.
Kaksi viikkoa kestänyt ajojahti upottavilla soilla ja metsissä vaati miehiltä kaiken kestävyyden aivan ylärajoille saakka.
Tämä joukko-osasto, RJP3, oli vain yksi monista muista, antoi kovan uhrin maamme vapaudelle. Pataljoonan tappiot koko sodan aikana kaatuneina ja haavoittuneina 817 henkilöä. Näistä Ilomantsin taisteluissa 22.6.–28.8. 1944 haavoittuneina, kaatuneina ja kadonneina 17 upseeria, 65 aliupseeria ja 361 miestä, yhteensä 443.
Oma tahtoni on paljastaa harmaa pääni aseveljieni muistolle.
Kirjoituksen lähetti Harri Tähtinen, jonka isä Esko Tähtinen oli Einon asetoveri.
Eino Kinnunen
Oulu