– Ah, kunpa aina saisi elää 90-luvulla! Ajat olivat huolettomia, ja ihan varmasti aina paistoi aurinko. Lamasta, rasismista tai maailman pahuudesta ei minulla ollut tietoakaan, kirjoitti 34-vuotias Riikka, kun Kaleva kysyi ysärilapsilta ja -nuorilta heidän muistojaan eurodancen ja kouludiskojen kultaiselta vuosikymmeneltä.

Vaikka Riikka lienee kirjoittanut kommenttiaan pilke silmäkulmassa, välittyy suurimmasta osasta lukijoiden vastauksista lämmin, nostalginen katse menneeseen.

– Upeaa aikaa, luontoa enempi, ei tarvinnut kännyköitä, fillari ja vapaus, tunnelmoi esimerkiksi Jutta.