-

Apua vasta aivan poh­jal­la

Oululainen Kiona, 19, oli lahjakas lukiolainen, joka sinnitteli arjessa muiden asettamissa raameissa. Apua hän on saanut vasta, kun toimintakyky romahti totaalisesti.

Oululainen Kiona, 19, oli lahjakas lukiolainen, joka sinnitteli arjessa muiden asettamissa raameissa. Apua hän on saanut vasta, kun toimintakyky romahti totaalisesti.

Hyvinhän se meni, oululainen Kiona ihmetteli.

Oli itsellekin yllätys, miten saumattomasti paluu arkeen Ranskan Lyonissa vietetyn vaihtovuoden jälkeen sujui.

Uupumisen riskit olivat olleet tiedossa ennen lähtöä, mutta Kiona oli tsempanut itseään. Matka olisi ihanaa lomaa aivoille.

Silti vaihtovuosi oli raskas. Aistiärsykkeitä oli valtavasti.

Välitunnit kuluivat puiston penkillä nukkuessa. Perjantaisin Kiona alkoi saada meltdowneja eli tunneromahduksia, jolloin hän itki, hyperventiloi ja hakkasi itseään.

Oululainen Kiona, 19, kokee, että on saanut apua vasta, kun toimintakyky on romahtanut.
Oululainen Kiona, 19, kokee, että on saanut apua vasta, kun toimintakyky on romahtanut.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä