Oi­keus­tie­teen tohtori Hannele Pokka teki vii­mei­set vuodet töitä ete­läs­sä, mutta elä­ke­päi­vil­leen hän palaa Lappiin – oi­keus­mi­nis­te­ri­nä Pokka ratkoi la­ma-ajan val­ta­via on­gel­mia

Politiikka on muuttunut. Äänestäjät eivät ole enä samalla tavalla uskollisia ehdokkaalleen kuin ennen, Hannele Pokka sanoo. Matka pääkaupungista Muurolan taittuu 13-vuotiaan Rippe-koiran kanssa.
Politiikka on muuttunut. Äänestäjät eivät ole enä samalla tavalla uskollisia ehdokkaalleen kuin ennen, Hannele Pokka sanoo. Matka pääkaupungista Muurolan taittuu 13-vuotiaan Rippe-koiran kanssa.
Kuva: Anssi Jokiranta

Oikeustieteen tohtori Hannele Pokka (68) jäi toukokuun lopussa eläkkeelle ympäristöministeriön kansliapäällikön virasta, mutta eläkepäivien vietosta hän ei osaa sanoa vielä  mitään.

Pokka kertoo viimeistenkin työpäivien täyttyneen koronaviruksen tuomista töistä eikä eläkepäivien suunnitteluun jäänyt aikaa.

– Perjantaina oli täysi työpäivä, maanantaina olin eläkkeellä, Pokka kuvaa tilannetta kotonaan Muurolassa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä