Rovaniemen sijoitustoimintaa koskeva virkarikosoikeudenkäynti jatkui perjantaina syytettyjen ja ensimmäisten todistajien kuulemisella.
Törkeästä virkarikoksesta syytetyn Heli Välikankaan kuulemisessa huomio kiinnittyi sijoituspäätöksen valmisteluun, johon rikossyytekin perustuu. Toinen iso kysymys oli oikeudenkäynnin avauspäivänä paljastunut kiista siitä, onko Välikangas edes ollut virkasuhteessa kaupunkiin.
Toisen syytetyn eli kaupunginkamreerina työskennelleen Jussi Päkkilän kuulemisessa keskityttiin syytteenalaiseen tekoon eli varsinaisen sijoituspäätöksen jälkeisiin korkosijoituksiin ja siihen, että niistä ei ollut viranhaltijapäätöksiä.