Vanhoja lautasia kerää moni, aika moni vanhoja maitokannujakin, mutta vanhojen kastikemaljojen keräilijät ovat huomattavan harvassa.
Ehkä kastikemaljoille kuitenkin kannattaisi uhrata ajatus. Niitähän ei koskaan valmistettu yhtä suuria määriä, kuin lautasia tai kahvikuppeja. Silti niitä löytää yhä kohtuullisen helposti.
Myönteistä on sekin, että maljat eivät - muutamia harvinaisuuksia lukuun ottamatta - ole liiemmin hinnan kiroissa.
Sitä paitsi kastikemaljat pyöreine muotoineen ovat esineinä kauniita, laaditpa niistä kokoelmarivin hyllyyn tai viimeistelitpä niillä ruokapöydän juhlakattauksen - juuri niin kuin ennen tehtiin.
Helppoja löytää - ainakin vielä
Keräilymessuilla ja erilaisissa vanhojen tavaroiden liikkeissä kastikekulhoja on tarjolla, eivätkä ne ole harvinaisuuksia huutokaupoissakaan.
Helsinkiläisen Yleinen Huutokauppakamari Oy:n koordinaattori Aija Sinisalo sanoo, että melkein joka viikko kastikemaljoja tuodaan kaupattavaksi.
"Useimmiten kyse on Arabian astioista, joskus tarjolla on myös saksalaisia ja englantilaisia esineitä. Venäläisiä liikkuu harvemmin, mutta aina silloin tällöin niitäkin."
"Ja tietenkin, kun myyntiin tulee kokonaisia vanhoja astiastoja, niiden mukana tulee yleensä myös kastikemalja", Sinisalo huomauttaa.
1900-luvun alkupuolella ajat olivat toiset. Silloin astiastot yleensä ostettiin kerralla ja kokonaisuuksina. Sarja sisälsi kaiken keittolautasista soppakulhoon ja kastikemaljaan. Kattaustarpeita ei siis koottu itse eri valmistajien astioista, kuten nykyisin on tavallista - eikähän kovin monen tehtaan tuotteita tuolloin Suomessa ollut saatavillakaan.
Moni perhe hankki myös "pyhäastiaston", jolla salin pöytä katettiin vain juhlina ja vieraiden käydessä.
Arkeen riitti huonompi lautaskokoelma, josta ei ymmärrettävästi jälkipolville säilynyt kuin ehkä muutama yksittäinen esine malliksi.
Eurolla, kympillä
tai jopa satasella
Paljonko 1900-luvun alkupuolen kastikemalja nykypäivänä maksaa?
Esineen hinta riippuu paitsi sen harvinaisuudesta, myös kunnosta.
Esimerkiksi Tampereen taannoisilla keräilymessuilla myyjät pyysivät maljoista tyypillisesti kaksi-, kolmekymmentä euroa. Noin sata vuotta vanha venäläinen ja hyvin siisti kastikekaadin olisi vaihtanut omistajaa 55 eurolla.
"Esineen kunto vaikuttaa hintaan tosi paljon. Pienikin vika laskee arvoa heti", Aija Sinisalo sanoo.
"Esimerkiksi aivan ehjän 1930-luvun kastikemaljan hintahaitari saattaa olla noin 40 eurosta melkein sataan euroon, riippuu tietenkin esineen harvinaisuudesta."
"Jos taas malja on selvästi rikkonainen, puhutaan 2-4 euron hinnasta."
Harrastajan tai keräilijän onneksi molempia ääripäitä tarjotaan.
"Huonojakin ostetaan, sillä ihmiset haluavat niitä esimerkiksi ikkunalaudoille kukka-astioiksi. Uusiokäyttöä", Aija Sinisalo naurahtaa.
"Rahan kiilto silmissä ei vanhoja kastikekaatimia siis juuri kannata ryhtyä keräämään, vaan mielenkiinto on esteettisissä arvoissa. Vaikka eihän maailmasta koskaan tiedä: Kerättiinhän maitokannujakin välillä kovasti."
"Mutta ennustaja tässä pitäisi olla. Jos tietäisi, että kastikemaljat ovat viiden vuoden päästä kovissa hinnoissa, niin silloinhan niitä kannattaisi heti alkaa hamstrata varastoon!"
Tuotantomääristä
ei tarkkaa tietoa
Kastikemaljoja voi siis pitää siinä suhteessa harvinaisina, että niitä tuotettiin selvästi vähemmän kuin muita astioita. Normaali astiasto sisälsi kuusi tai 12 lautasta - useana eri versiona - kastikekaatimia settiin kuului vain yksi tai kaksi.
Mutta oliko kastikemalja aina osa astiastoa 1900-luvun alkupuolella?
"Periaatteessa kyllä, joko kastikemalja tai kastikekaadin, niitähän oli eri tyyppisiä, nokallisia ja nokattomia", vastaa amanuenssi ja museokuraattori Hannele Nyman Arabian museosta Helsingistä.
Kuinka suuria olivat kastikeastioiden tuotantomäärät Arabialla tuolloin?
"Tuotantomääristä ei ole säilynyt tietoa, ei tehtaan eikä museonkaan arkistoissa, valitettavasti."
Entä ovatko sotavuosien astiat muita harvinaisempia?
"Asiaa ei ole tutkittu, eli en osaa varmaksi sanoa. Kastikemaljat kyllä kuuluivat valikoimiin sota-aikanakin, mutta ylipäänsä sota- ja pula-ajat vaikuttivat niin, että tiettyjä asioita voitiin tehdä vähemmän. Esimerkiksi koristeluun ei ollut kultaa, joten tehtiin väriraitoja, saatettiin käyttää vanhoja muotteja ja massat olivat erilaisia", Nyman listaa.
Suomalaislasi
kiinnostaa ulkomailla
Ulkomailla suomalainen taidelasi on kiinnostanut keräilijöitä jo hyvän aikaa. Joko keräilijät ovat panneet merkille myös suomalaisen keramiikan?
"Taidekeramiikka on huomattu ja käyttökeramiikastakin olen kuullut useita saman suuntaisia kommentteja", Nyman toteaa.
