On tavallinen aamupäivä Nokian tehtaalla Ruskossa. Pikkusami-robotti on juuri kuljettanut piirilevyjä varastolle ja nyt se viilettää käytävää pitkin, väistää edessä seisovia ihmisiä ja menee sitten omalle paikalleen lataamaan akkuja. Robotit helpottavat ihmisten työtä Nokian tehtaalla, jossa valmistetaan uusia matkapuhelinverkkojen tukiasematuotteita.
Tukiasematehdas on yksi osa Nokian Home of Radiota. Nokialla on pitkä historia Oulussa ja kaupungilla on edelleen merkittävä rooli tukiasematuotteiden tutkimuksessa, tuotekehityksessä, testauksessa ja toimitusketjujen hallinnassa.
Nokia työllistää maailmanlaajuisesti yli 90 000 työntekijää, joista Suomessa työskentelee yli 6 000 työntekijää. Oulun lisäksi Nokialla on toimipisteet myös Espoossa ja Tampereella.
Oulussa työntekijöitä on kaiken kaikkiaan noin 2 700, joista valtaosa työskentelee tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa.
Moni mieltää, että Nokia on Oulussa yhtä kuin Nokian tehdas. Maailmanluokan tuotantoyksikkö on näillä leveysasteilla poikkeuksellinen ja todella tärkeä osa Nokian tekemistä, sillä Nokia Oulu on kuitenkin pääasiassa tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö.

Nokian suurin tuotekehityslaboratorio
Nokian Oulun kampuksella tehdään muun muassa ohjelmistosuunnittelua, laitesuunnittelua, piirisuunnittelua ja testausta. Home of Radio käsittää kaksi aivan toistensa lähellä olevaa toimipistettä: Ruskon kampuksen ja Otavan (Over the Air Validation Area).
DevOps Engineer Jouni Pikkarainen työskentelee Otavan testilaboratoriossa.
Pikkarainen tuli Nokialle töihin vuonna 2020 valmistuttuaan Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitokselta. Ensimmäiset pari vuotta Pikkarainen työskenteli Nokialla ohjelmistokehittäjänä ja myöhemmin Scrum Masterina. Noin puoli vuotta sitten hän pääsi osaksi DevOps-tiimiä, joka tukee ja automatisoi radiotuotteiden laadun varmistamista.
Mitä tiimin tekemä työ sitten käytännössä tarkoittaa?
Jouni Pikkarainen myöntää, että radiotuotteiden kokonaisuutta on vaikea selittää yksinkertaisesti.
”Jokaisen toimivan mobiililaitteen takana on verkkoteknologiaa. Jos haluat esimerkiksi katsoa puhelimesta YouTube-videota liikkuvassa autossa, radiotuotteet mahdollistavat sen. Moni mieltää mobiiliyhteyksien toimivan vain teleoperaattoreiden kautta, mutta verkkoyhteyksien tuottamiseksi operaattorit tarvitsevat meitä ja meidän tuotteitamme.”
Käytännössä tiimi testaa ja varmistaa, että radiotuotteiden laatu täyttää Nokian tiukat laatukriteerit.
”Usein kehitystyön tuloksina tuotetaan uutta ohjelmakoodia, mutta joskus sitä taas karsitaan. Tuotteiden ohjelmakoodi elää jatkuvasti ja testauksen tuloksina voidaan esimerkiksi todeta, että tiedonsiirto onnistuu nyt entistä vauhdikkaammin tai että kaikki tuotteen toiminnot onnistuttiin tuottamaan käyttämällä entistä vähemmän virtaa.”
Verkkoyhteyksien toimivuus on ratkaisevan tärkeässä roolissa yhteiskuntien kehityksessä ja neljännen teollisen vallankumouksen mahdollistamisessa. 5G:n ja nopeampien verkkoyhteyksien myötä ihmiset ovat alkaneet ymmärtää yhä paremmin, mitä kaikkea verkkoteknologia mahdollistaa.
”Jatkuvasti kehittyvät radiotuotteemme tarjoavat lukuisia uusia mahdollisuuksia. Mahdollistavat teknologiat ovat kuin tuli, jota voidaan soveltaa lukemattomiin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Käyttökohteet voivat siis olla lähes mitä tahansa, ja erilaiset sovellutukset valkenevat meille kaikille ajan saatossa”, Pikkarainen selventää.
Nokia investoi Ouluun
Oulun Home of Radio on Nokialle maailmanlaajuisesti merkittävä yksikkö. Siksi Nokia on päättänyt investoida toimitiloissa uuteen kampukseen, jonka rakentaminen Linnanmaa-Ritaharjun alueelle aloitetaan loppuvuodesta. Uusien toimitilojen on tarkoitus valmistua vuonna 2025.
Uusi älykampus luo yhä paremmat mahdollisuudet tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotteiden valmistukseen. Kampus on merkittävä investointi, joka varmistaa Nokian vahvan roolin Oulun seudun ekosysteemissä myös jatkossa.
”Oulun seutu on erinomainen paikka asua, elää, opiskella ja tehdä maailman luokan tuotekehitystä. Oulussa on myös uniikki ICT-ekosysteemi, yliopisto ja ammattikorkeakoulu, jotka omalta osaltaan mahdollistavat tämän. Olemme tehneet esimerkiksi Oulun yliopiston kanssa paljon yhteistyötä 5G-radioverkkojen tutkimuksessa. Tällä hetkellä pääpaino tutkimusyhteistyössä on jo 6G:ssä”, Nokian Oulun yksikön johtaja Jarkko Pyykkönen kertoo.
Nokia tarvitsee tulevaisuudessa yhä enemmän uusia erityisasiantuntijoita. Viime vuonna Nokia rekrytoi yli 500 uutta työntekijää. Myös kuluvan vuoden aikana Nokia tulee rekrytoimaan Suomeen ja tarkemmin Oulun toimipisteelle satoja uusia osaajia. Paikkoja on ollut auki koko alkuvuoden ja uusia paikkoja avautuu myös loppuvuoden aikana.
ICT-asiantuntijoista on kotimaassa valtava pula, joten myös ulkomailta tulevia asiantuntijoita rekrytoidaan paljon. Pelkästään Oulun yksikössä on edustettuna yli 40 kansallisuutta. Yhteisenä työkielenä on englanti.

Vastuullisempaa tulevaisuutta rakennetaan yhteistyöllä
Otavan drone-tiimissä työskentelevä Archana Rajakaruna muutti Ouluun syksyllä 2017 päästyään Oulun yliopiston kansainväliseen maisteriohjelmaan.
Rajakaruna meni Nokialle harjoitteluun vuonna 2019. Viiden kuukauden harjoittelujakson jälkeen hän siirtyi Otavan testilaboratorioon ja on ollut siitä lähtien osa drone-tiimiä, jossa testataan radiotuotteiden toimivuutta kenttäolosuhteissa.
Rajakaruna oli heti Suomeen tultuaan varma, että hän haluaa Nokialle töihin.
”Nokialla on monipuolinen työympäristö ja työkulttuuri on joustava. Saan tehdä työtä, jota rakastan ja jossa opin joka päivä jotain uutta. On hienoa olla osa kannustavaa tiimiä, jossa jokainen on aina valmis auttamaan toista”, RF Integration Engineer Rajakaruna kertoo.
Jouni Pikkarainen on samaa mieltä. Vaikka joustava työnteon malli mahdollistaa kotoa työskentelyn, on tiimin kanssa käydyt keskustelut ja yhteinen visioiminen tärkeää.
Pikkarainen ja Rajakaruna saavat tehdä työkseen juuri sitä, mistä he ovat unelmoineet. Parasta on päästä näkemään koko radioteknologian tuotekehityskaari suunnittelusta toteutukseen. Uramahdollisuudet saman talon sisällä ovat laajat: Jouni Pikkarainen on ehtinyt toimia viimeisen 2,5 vuoden aikana Nokialla jo kolmessa erilaisessa roolissa.

Nokian tavoitteena on olla teknologiajohtaja kaikissa niissä segmenteissä, joissa se kilpailee. Samaan aikaan Nokia on mukana rakentamassa tuottavampaa, vastuullisempaa ja monimuotoisempaa maailmaa.
Tämä ei onnistu ilman rohkeita ja innovatiivisia asiantuntijoita.
”Onnistunut tuotekehitystyö vaatii hyvää kommunikointia ja ihmisten välistä yhteistyötä. Tämä tarkoittaa, että teemme yhteistyötä yli tiimirajojen ja eri yksiköiden välillä. Ihmisten kanssa jaetut yhteiset onnistumiset ovat niitä hetkiä, jotka jäävät aina parhaiten mieleen”, Jouni Pikkarainen sanoo.