Net­ti­pe­lot­te­lu saa nuoret kaih­ta­maan si­ka­fluns­sa­ro­ko­tus­ta

Oulun kaupungin palvelupäällikkö Liisa Kylmänen ihmettelee nuorten penseää suhtautumista rokotuksen ottamiseen. Viime lauantaina Oulussa rokotettiin 16--21 -vuotiaita nuoria sikainfluenssaa vastaan. Rokotteita oli varattu 11?000 kappaletta, mutta rokotettavia ilmaantui paikalle noin 2?000.

Sikainfluenssarokotuksia annettiin riskiryhmäläisille Terva-Toppilan koulussa marraskuun puolivälissä.
Sikainfluenssarokotuksia annettiin riskiryhmäläisille Terva-Toppilan koulussa marraskuun puolivälissä.
Kuva: Sallmén Eljas

Oulun kaupungin palvelupäällikkö Liisa Kylmänen ihmettelee nuorten penseää suhtautumista rokotuksen ottamiseen. Viime lauantaina Oulussa rokotettiin 16--21 -vuotiaita nuoria sikainfluenssaa vastaan. Rokotteita oli varattu 11?000 kappaletta, mutta rokotettavia ilmaantui paikalle noin 2?000.

"Kuulimme rokotustilaisuudessa, että netissä nuorisolle jaetaan tietoa rokotuksen sivuvaikutuksista. Näille ei ole mitään perusteita", Kylmänen sanoo.

Hänen mukaansa netissä väitetään muun muassa, että sikainfluenssarokote aiheuttaa sikiöepämuodostumia. Lisäksi netistä löytyy video ihmisestä, jonka väitetään luhistuneen mieleltään rokotteen ansiosta.

"Tällainen on perusteetonta pelottelua. Missään ei ole virallisesti raportoitu tällaisista tapauksista", Kylmänen toteaa. Hänen mielestään kaikkien olisi syytä hankkia sikainfluenssarokotus, sillä influenssan toista aaltoa odotellaan parhaillaan.

"Kun toinen aalto tulee, syntyy taas kova kysyntä rokotteesta. On vahinko, että nuorison rokotuskattavuus jää nyt matalaksi." Haukiputaallakin on huomattu nuorisopako rokotuksissa. Joulukuun alkuun mennessä 16--24 -vuotiaita oli Haukiputaalla rokotettu 577. Kunnassa tämän ikäisiä henkilöitä on kirjoilla noin 1?800.

"Näyttää siltä, että nuori väki ei halua rokotusta. Voi olla, että he eivät suhtaudu epidemioihin niin vakavasti kuin vanhempi väestö", va. johtava hoitaja Marja Laasonen Haukiputaan terveyskeskuksesta sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kerrotaan, että sikainfluenssan epidemia-aallon huippu on tällä erää ohitettu. Viruksen toista aaltoa kuitenkin odotellaan lähikuukausina.

"Jollei virus merkittävästi muunnu, niin siinä tapauksessa nykyinen rokote antaa hyvän suojan virusta vastaan", ylilääkäri Markku Kuusi kertoo.

Lue lisää torstain Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä