Kun sallalainen tyttöbändi Stalingrad Cowgirls tekee keikan Ouluun, se ehtii puolen tunnin setin vuoksi istua pakettiautossa Sallasta Ouluun ja takaisin lähes tuhat kilometriä.
Vielä pidemmän keikkamatkan tytöt tekivät matkatessaan yhteensä 1 820 kilometriä päästäkseen soittamaan Tavastian Takeoff-tapahtumaan Helsinkiin keskiviikkona 10. tammikuuta.
Piskuisen pakettiauton, jonka tavaratilaan lainarummut, kitara ja basso sekä keikoilla käytettävät soittokamat juuri ja juuri mahtuvat, yhtye on vuokrannut perhetutuilta.
"Vuokraksi kuulemma riittää, että tankkaamme auton täyteen siinä vaiheessa, kun palautamme sen Sallassa takaisin", yhtyeen rumpali Riina hymähtää. Kaikki yhtyeet eivät onnistu saamaan yhtä edullisia sopimuksia.
Alkusysäyksen keikkaelämälle antoi Barentsin alueen, eli Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän kalottiseutujen nuorisotoimien järjestämä kiertue, jossa Stalingrad Cowgirls oli mukana.
"Jossain vaiheessa vain iski fiilis, että on pakko soittaa ja perustaa bändi", Riina mittailee.
Yhtye täyttää keväällä kaksi vuotta. Se on viimeisen vuoden aikana ehtinyt tehdä liki viisikymmentä keikkaa. Pirteät rocktyöläiset ovat paikallisten keikkojen ja muutamien bändikisojen ohella ehtineet esiintyä jopa Murmanskissa ja Haaparannalla.
Taannoiselle Helsingin keikalleen Riina, kitaristi Enni sekä basisti Henna matkasivat bussilla ja junalla. Jo pelkkään menomatkaan kului puoli päivää.
Paluumatkalla Stalingrad Cowgirls soitti Seinäjoen Rytmikorjaamolla ruotsalaisen Backyard Babiesin lämmittelijänä. Seinäjoen konsertin jälkeen yhtyeellä oli edessään kahdeksansadan kilometrin kotimatka.
"Lappilaisuus on meille sitä, että lähdemme keikoille veren maku suussa, ja teemme hommaa tosissamme", rumpali tiivistää tahdin.
Tyttötrio kävi reilu viikko sitten Oulun Club Teatrialla virittämässä yleisön ennen Negativea.
Työnsä jälkeen kolmikko mutustelee takahuoneessa pitsoja, jotka konsertin järjestäjä haki heille illalliseksi lähikänkkylästä. Rockin romantiikka on lähellä arjen rujoutta. Backstagella ehtivät illan aikana piipahtaa niin Negativen persoonallinen kitaristi Sir Christus, kuin yhtyeen basisti Antti Anatomy.
"Antti kertoi olevansa kotoisin Rovaniemeltä", Riina ihastelee.
Hänen mielestään lappilaisia muusikkoja pidetään hiljaisina puurtajina ja uskoo, että vaatimattomuus on myös Stalingrad Cowgirlsille voimavara.
"Meillä ei ole kauheaa hinkua saada levytyssopimusta, keikkaa ja muuta, koska koulutkin ovat vielä kaikilla kesken", Sallan lukion kolmatta luokkaa käyvä rumpali kertoo.
"Taidamme olla Sallan ainoa rockelämä", Riina epäilee kotimatkalla, kun kolmikko Oulun keikkaa seuraavana aamuna purkautuu pakettiautosta Pohjanlahden perukalle nousseen teollisuuskaupungin kylmyyteen.
Vielä menneinä vuosikymmeninä Sallassa oli monia aktiivisesti Pohjois-Suomea kiertäviä rockyhtyeitä. "Sieltä löytyy yksi vielä meitä nuorempi tyttöbändi ja monia musadiggareita. Olen odottanut, että pojat alkaisivat kasvattaa hiuksia ja perustaisivat hevibändin", rumpali naurahtaa.
Kemiläisessä musiikkiliikkeessä yhtye silmäilee ahnaasti kitaroita ja bassoja ja etsii soittimiinsa varaosia.
Samaan aikaan, kun liikkeeseen pienen tyttärensä kanssa karahtava isä etsii epätoivon vimmalla tyttärelleen Panic At The Disco! -yhtyeen levyä, ihastelee kitaristi Enni sydämen mallista neitokitaraa.
Seinälle on ripustettu myös liki samanlainen valkoinen Gibson Les Paul-kitara, jollaisen hän itse omistaa. Kun Sallaa lähin bänditarvikkeita myyvä liike löytyy Rovaniemeltä, on soittimet helpointa tilata ulkomailta.
"Tilasin Les Paulini Saksasta", kitaristi kertoo.
Nuottikirjojen ja tarjouslevyhyllykköjen seasta tytöt löytävät vielä Apulanta-yhtyeen Kesäaine-dvd:n, jonka he aikovat katsoa kannettavalla tietokoneella Sallaan ajaessaan.
"Ahtaassa autossa istuminen on rankkaa, ja ilman hyviä virikkeitä kotimatka voisi olla puuduttava", Riina heittää.