Kuuletteko tekin sen? Suuri ja mahtava kommunismin pelko, suuri ja mahtava Neuvostoliiton pelko, suuri ja mahtava Venäjän pelko, pakotetun liian läheisen yya-yhteistyön pelko, etupiirijaon pelko, yksin jäämisen pelko, suomettumisen ja suomettamisen pelko, loputtomaan teeskentelyyn johtava pelko, valtava määrä sisuun ja hampaiden yhteen puremiseen sekoittuvaa perisuomalaista pelkoa on poistumassa tänään.
Suomi on tänään Natossa.
Siniristilippumme liehuu valtoimenaan 4. huhtikuuta 2023.
Kirjoittaessani Venäjästä, Suomen turvallisuudesta ja Euroopasta olen vuosikymmenien ajan välillä alkanut miettiä, miltä nämä rivit tuntuisi kirjoittaa. Sitten olen karkottanut utopistisen ajatuksen konkretian tieltä: mitä sitä sellaista hinkumaan, mihin kansakunnan enemmistö ei ole valmis.
Suomi ei olisi ehkä koskaan Natossa, vaikka se olisi täysin loogista ja järkevää: olemmehan länsimainen demokratia, jolle vapaus on tärkeämpi arvo kuin mikään muu. Silti se tuntui mahdottomalta.
Kaiken takana oli pelko. Se oli aiheellinen pelko, aiheellisempi kuin uskallettiin aina sanoa ääneen.
Nerokas strategi natotti Suomen
Venäjän federaatio presidentti Vladimir Putinin johdolla lähetti Suomen matkalle Nato-jäseneksi kello 4 aamulla 24. helmikuuta 2022 hyökätessään täysimittaisella invaasiolla Ukrainan ja ukrainalaisten kimppuun.
Suomalaisille Nato oli ollut salarakas. Olimme välttäneet suhteen henkisen syvyyden paljastumista viimeiseen saakka, sillä exämme on mustasukkainen, omistuksenhaluinen, kontrolloiva, ylimielinen omista voimistaan ja äärimmäisen väkivaltainen.
Viime vuonna siitä saatiin niin selvä todistus, ettei muuta tarvittu: uutta Venäjän imperiumia ei taatusti jäätäisi katselemaan Naton ulkopuolelta.
Oikeastaan Suomessa oli Nato loksahtanut kohdalleen jo loppuvuodesta 2021, kun Putin alkoi piirrellä meistä Venäjälle puskurivyöhykettä. Hän puhui sellaisesta avoimesti ja esitti Venäjän olevan taas kerran uhri. Sellaisesta on aina seurannut verilöyly toisille.
Urhea Ukraina vapautti Suomen
Meidän pelkoamme ei vaalittu ja hallittu tyhjiössä.
Jos Ukraina ei olisi noussut Maidanin vallankumouksiinsa vuosina 2004 ja 2013–2014, jos Ukraina ei olisi noussut yhtenä miehenä puolustamaan ainoaa vapauttaan ja olemassaolonsa toivoa, maan itsenäisyyttä, mekään emme olisi tässä. Meidänkin pelkomme katosi, kun Venäjän toteuttama vääryys nähtiin ilman naamioita, alastomana ja rujona.
Entinen ystävämme Putin, maailman suurin teeskentelijä, väitti menevänsä liittoutumattomaan naapurimaahansa Ukrainaan pelastamaan joitakuita kuvitteellisia ihmisiä olemattomilta natseilta. Sellaisia natseja me olemme tarpeen tullen kaikki.
Se sama ystävä ilmoitti ensimmäistä kertaa suorin sanoin, ettei Suomella olisi oikeutta päättää omasta turvallisuuspoliittisesta ja eksistentiaalisesta ratkaisustaan. Siitä päätettäisiin tai oli jo päätettykin Moskovassa: Suomi ei liittyisi Natoon, eikä enää kukaan Venäjän lähinaapureista liittyisi. Se oli Putinin Venäjän ukaasi, ja hän alleviivasi sanojaan käynnistämällä Ukrainassa koko Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen syytevalikoiman verran rikoksia.
Sitä me emme voineet hyväksyä. Silloin me laitoimme päälle sen saman suuren ja hiljaisen vaihteen, joka aina on koitunut Suomen kansalle pelastukseksi.
Suomi näytti maailmalle parhaan version itsestään
Paljon emme ehkä sanoneet, mutta me aloimme toimia äänettömästi, päättäväisesti ja ihan helvetillisen nopeasti. Siirsimme pikkumaiset erimielisyydet ja poliittiset intriigit syrjään ja aloimme valmistella Nato-jäsenyyttä.
Kaikki tiesivät, minne ollaan menossa ja miksi, kauan ennen kuin kukaan valtion päättäjistä sanoi sitä suoraan ääneen. Me menisimme Natoon, tekisimme sen omilla ehdoillamme ja itsemme, lastemme ja tulevien sukupolvien elinedellytysten vuoksi. Me emme enää koskaan pelkäisi Venäjää niin kuin ennen. Me emme enää antaisi pelon ja epäilyksen naapurin kostosta rajoittaa kansallista valintaamme.
Me nousisimme ja näyttäisimme maailmalla, että karkotimme orjuuden.
Nyt se päivä on tässä. Nyt, ihan kohta, Suomi on Natossa.
Kirjoitan sen vielä kerran. Tänään Suomi on Natossa. Otamme vastaan ja annamme maailman mahtavimman liittokunnan yhteistä turvaa. Olemme osa viidettä artiklaa: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Olemme yhdessä Yhdysvaltojen, Kanadan, Britannian, kaikkien EU-liittolaistemme ja historiallisten lähiystäviemme Baltian maiden kanssa. Meitä liputetaan Brysselissä Naton päämajassa Viron ja Ranskan lippujen rinnalla.
Me olemme. Suomi on. Mutta tänä historiallisena ja kunniakkaana juhlapäivänä, oppikirjoihin piirtyvänä päivänä 4.4.2023, Suomen Nato-jäsenyys ei ole täysi, ellemme muista kahta tärkeää asiaa.
Ilman kahta Nato-jäsenyys ei ole täysi
Ensimmäinen niistä: Ukraina on. Siihen paaluttuu meidänkin vapautemme.
Ukrainalaisten tietoisuus omista selviytymisen ehdoistaan, oman päättäväisyytensä ja taistelunsa merkityksestä oli asia, joka lopulta laukaisi Nato-jumin suomalaistenkin päästä. Jos Ukraina olisi antanut periksi, ollut puolustamatta itseään ja pelon takia jättäytynyt epämääräiseksi Venäjän uusimperiumin perukaksi, me tuskin olisimme voineet hakea Naton jäsenyyttä.
Ukrainan taistelu sitoi Venäjän asevoimien parhaat aseet, ajoneuvot ja miehet tuhat kilometriä etelämmäksi. Siellä Venäjä on menettänyt pelotteluvoimastaan ja tuhoamiskyvystään leijonan osan.
Meille Suomessa Ukrainan tukeminen on ollut terapeuttinen kokemus. Meiltä on lähtenyt Ukrainalle jo kolmetoista pakettia puolustustukea, yhteensä melkein miljardilla eurolla.
Vain reilu vuosi sitten tuntui helpottavalta nähdä ja kuulla, että nyt Suomen tasavallan presidentti, pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri, eduskunnan puhemies ja muut keskeiset päättäjämme asettuvat Ukrainan puolelle ilman ehtoja.
Venäjän johto teki niin suuren strategisen virheen, että hän on nyt pidätysmääräyksen alla 123 maailman maassa. Kukaan ei enää rakenna tulevaisuutta Vladimir Putinin varaan, eikä kukaan Suomessakaan enää luota yhteistyön ja yhteisten intressien voimaan.
Me ymmärrämme, että jos Putin päättää meidän olevan natseja ja että meidätkin on tuhottava, niin se sitten on. Ihan riippumatta siitä, mitä me oikeasti olemme. Sillä vaikka meitä kiinnostaa Venäjän syvin olemus, sen politiikka ja kulttuurikin, Venäjän päättäjiä ei kiinnosta hiukkaakaan se, mitä Ukraina tai sen paremmin Suomi oikeasti edustaa.
He elävät omassa todellisuudessaan.
Toinen, kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi, on Ruotsi. Ilman Ruotsin mukaantuloa Suomen Nato-jäsenyys ei ole täysi.
Jokohan Suomi tänä iltana saisi ratifioida osaltaan Ruotsin Nato-jäsenyyden? Sveriges sak är nu vår.
Oi Suomi katso
Me olemme Natossa. Tämän tiukemmin ja pitemmälle tämä maa ei länteen pääse. Sukupolvien ketju 1800-luvun suurista idoleistamme 1900-luvun valtiomiesten ja sotasankareiden kautta aina moniarvoiselle 2000-luvulle, meidän sukupolveemme, merkkauttaa tänään taas yhden historiallisen rastin Suomen suunnistaessa kohti tulevaisuuttaan.
Olkoon se vakaa, menestyksekäs ja rauhallinen.
Kirjoittaja on Lännen Median toimituksen päällikkö.