Suomessa tehtiin perjantaina historiaa eduskunnan äänestäessä kansanedustajan sananvapauden rajoista. Eduskunta torjui syytteen nostamisen kansanedustaja Juha Mäenpäätä (ps.) vastaan puheesta, jossa Mäenpää oli rinnastanut turvapaikanhakijat vieraslajeihin.
Syyttämislupa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan olisi vaatinut taakseen vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä. Sitä vastaan äänesti 54 kansanedustajaa. Syyttämisluvan myöntämisen puolesta äänesti 121. Poissa oli 24.
Päätös merkitsi sitä, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen ajama syyteprosessi päättyi. Eduskunta puhui ja pulinat pois?
Vielä mitä. Äänestystuloksen selvittyä käynnistyi muun muassa sosiaalisessa media väittely siitä, osoittiko Toiviainen olevansa vain huono häviäjä myöntäessään olevansa pettynyt eduskunnan ratkaisuun. Toiviainen olisi kaivannut tuomioistuimelta linjanvetoa siitä, missä menee rikoksen ja pelkän huonon maun raja silloin, kun kyse on valtiopäivillä esitetystä mielipiteestä.
– Se on huolestuttava kysymys, kun nyt linjanvetoa ei päästy tuomioistuimessa tekemään, eikä tämä asia voi edetä tästä eteenpäin, Toiviainen kuvaili (LM 26.6.).
Toiviaisen haastattelut aiheuttivat välittömän vastareaktion, jossa valtakunnansyyttäjää syytettiin puolueellisuudesta ja siitä, ettei tämä kunnioita demokraattisesti valitun eduskunnan päätöstä. Joissain kommenteissa vaadittiin jopa Toiviaisen toiminnan tutkimista.
Tämän logiikan mukaan viranomaisen sananvapaus päättyi samalla hetkellä, kun kansanedustajan puheoikeus vahvistettiin. Lennokkaimmissa kauhukuvissa Suomen nähtiin olevan matkalla kohti viranomaisten harvainvaltaa.
Tosiasiassa sananvapaus koskee Suomessa jokaista kansalaista, myös virkatyötään hoitavia. Se, että esimerkiksi syyttäjä kertaa kantansa vielä jutun hävittyään, on normaalia oikeusjuttujen uutisoinnissa.
Media halusi tietää valtakunnansyyttäjän näkemyksen jutun ratkettua ja tämä sen kertoi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta nykyisen perustuslain aikana, kun kansanedustajan syytesuojasta äänestettiin.
Valtakunnansyyttäjä oli virkansa puolesta jutussa osapuoli, siviili-Toiviainen ei. Asenteellisuus on eri asia kuin virkatehtävän hoitamisessa muodostetun kannan puolustaminen.
Syyttäjä ei voi hoitaa tehtäväänsä asenteella, jonka mukaan epäilty saattaa ehkä olla syyllinen tai sitten ehkä ei. Jos näyttö ei syyttäjän mukaan riitä, syytettä ei pidä alkaa ajaa. Jos näyttö kestää, päätöksen takana pitää seistä.
Se on vähän niin kuin joko tai. Pallottelu ja syylliseksi tai syyttömäksi toteaminen on tuomareiden tehtävä.
Kansanedustajien sananvapaus on puolustamisen arvoinen asia. Niin on myös virkamiesten puheoikeus.