Tänä kesänä se sääti pikavauhtia Hongkongiin uudet turvallisuuslait, jotka alistavat erityishallintoalueen entistä tiukemmin Pekingin kontrolliin.
Muutama viikko sitten ainakin 20 intialaista sotilasta kuoli yhteenotoissa Intian ja Kiinan kiistelemällä rajalla Kashmirissa.
Kesäkuun alussa Kiinan puolustusministeri toisti kantansa siitä, että Kiina ei sulje pois sotilaallista voimankäyttöä saadakseen Taiwanin yhdistettyä Manner-Kiinaan.
Kevään aikana Kiina on myös pitänyt sotaharjoituksia, etsinyt öljyä ja upottanut vietnamilaisen kalastusaluksen kiistellyllä Etelä-Kiinan merellä. Lisäksi on selvinnyt, että Kiina on säädellyt uiguurivähemmistön syntyvyyttä vastentahtoisella ehkäisyllä tai jopa pakkosterilisaatioilla.
Kiistat ovat vanhoja
Yksikään konflikteista ei ole leimahtanut yhtäkkiä. Vanhin lienee kiista Taiwanin asemasta.
Kun kommunistit vuonna 1949 voittivat Kiinan sisällissodan, hallitus pakeni Taiwanin saarelle. Taiwan on käytännössä ollut siitä lähtien itsenäinen valtio, eikä kommunistinen Kiina ole koskaan hallinnut saarta. Silti Kiina pitää Taiwania kapinoivana maakuntanaan.
Taiwanin ja Kiinan suhteet riippuvat aina siitä, kuka Taiwanissa on vallassa. Nykyinen kylmä kausi alkoi vuonna 2016, kun presidentti Tsai Ing-wen nousi valtaan ja hänen edustamansa taiwanilaista identiteettiä ajava edistyksellinen demokraattipuolue voitti vaalit.
Kiina puolestaan katsoo, että Taiwan on sille kuuluva kapinoiva maakunta, joka tulee liittää Kiinaan hinnalla millä hyvänsä.
Lähes yhtä vanha on kiista Etelä-Kiinan meren hallinnasta. Merialueesta kiistelee seitsemän valtiota. Kiina on rakentanut alueelle tekosaaria ja tukikohtia vuodesta 2013 alkaen, mikä on tuomittu laajasti.
Intian ja Kiinan rajakiista on puolestaan kytenyt hiljaa 1960-luvulta lähtien.
Xi seuraa edeltäjänsä tiellä
Uiguureihin ja Hongkongiin liittyvät toimenpiteet ovat tuoreempaa perua. Uiguurien sorron siemenet kylvettiin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuvuosien verisissä yhteenotoissa. Laajalti tuomitut uudelleenkoulutusleirit avattiin kuitenkin vasta vuonna 2017.
Kiinan ote Hongkongista puolestaan tiukentui kunnolla oikeastaan viime vuonna, kun kuukausia jatkuneet mielenosoitukset alkoivat.
Kiina ajoi turvallisuuslait voimaan, kun koronavirus hiljensi mielenosoittajat. Joku näkee sen merkkinä siitä, että Kiina hyväksikäyttää virusta omien tavoitteidensa ajamiseen, kun maailman huomio on muualla. Tosiasiassa Kiina vain jatkaa suuntaan, johon se oli jo menossa.
Vuonna 2013 virkaansa astunutta presidentti Xi Jinpingiä on usein syytetty Kiinan politiikan muuttumisesta aggressiivisemmaksi. Xi on tehnyt valtaa keskittäviä uudistuksia, poistanut presidentin valtakausien rajoitukset ja luonut Mao Zedongin kaltaista henkilökulttia.
Ulko- ja sisäpolitiikassa hän on kuitenkin jatkanut edeltäjänsä Hu Jintaon linjaa.
Kiinalle on nyt tilaa
Hu nousi valtaan vuosituhannen alussa, kun Kiina oli vapauttanut voimakkaasti talouttaan ja muuttunut hieman avoimempaan suuntaan. Kommunistipuolueen sisäiset ristiriidat kuitenkin johtivat kurinpalautukseen.
Kiina alkoi muuttua yhä radikaalimmaksi poliisivaltioksi. Se vahvisti tiedustelukoneistoaan, laati aggressiiviset strategiat, joita se nyt soveltaa Etelä-Kiinan merellä, ja sääti lain, jonka ainut tarkoitus on estää Taiwanin itsenäisyys.
Myös ajatus pyrkiä globaaliksi suurvallaksi on peräisin Hun kaudelta, jolloin Kiina alkoi investoida kehittyviin maihin.
Toimintaympäristö on kuitenkin nyt erilainen kuin vuosituhannen alussa. Tuolloin Kiinan taloudellinen mahti oli pienempi, ja se todellinen suurvalta, Yhdysvallat oli aktiivisempi maailmanpolitiikassa.
Nyt Kiina on noussut kilpailemaan tosissaan maailman suurimman talouden tittelistä. Yhdysvallat on presidentti Donald Trumpin kaudella pienentänyt rooliaan maailmanpolitiikassa ja unohtanut osan demokratian ihanteista.
Yhdysvaltojen Kiina-pakotteista huolimatta Kiina voi olla rauhassa häikäilemätön. Siksi se edistää nyt intressejään voimakkaasti jokaisella rintamalla.