– Pate, Perttuli! Marjo Saarimaa huhuilee avatessaan ulkorakennuksen oven. Tila näyttää äkkiä vilkaistuna tyhjältä, mutta pian olkien seasta ilmestyy kaksi uteliasta kärsää.
Pate ja Perttuli löntystävät karsinastaan ulos ja alkavat heti hinkata itseään rakennuksen puisia osia vasten.
– Tätä ne tykkäävät tehdä.
Hulluus repesi
Kaikki alkoi siitä, kun Saarimaan mies halusi toteuttaa lapsuudenhaaveensa lemmikkisiasta.
Maaseudulla varttunutta Saarimaata ei tarvinnut kauan ylipuhua.
– Siitä tämä hulluus sitten repesi, hän naurahtaa.
Vuonna 2012 löytyi mangalitzat eli villasiat Pilli ja Pulla.
Jonkin ajan kuluttua Saarimaa huomasi antaneensa kodin myös 1,5-vuotiaalle Pate-minipossulle.
– Pate oli ollut sisäpossuna Oulussa. Se oli hajottanut muun muassa kuusi sohvaa ja repinyt listoja. Omistaja oli fiksu ja todennut, että ei tästä taida tulla mitään.
Koska minipossuilla pitäisi olla aina lajiseuraa, Pate sai pian kaverikseen Perttulin, joka kuitenkin sijoitettiin aluksi erilliseen tilaan.
– Jännitin, miten Pate hyväksyy Perttulin, mutta jo ensimmäisenä päivänä Pate oli itse onnistunut aukaisemaan portin sillä välin, kun minä olin käymässä sisällä. Siitä lähtien ne ovat olleet erottamattomat.
Lisää possuja
Meni pari vuotta, kun Marjo Saarimaan tuttava oli poiminut talteen Elvi-possun ja kysyi, voisiko Saarimaa antaa sillekin kodin. Elvi oli vasta nelivuotias, mutta Saarimaan koti oli sille jo järjestyksessään viides.
– Sitä oli kohdeltu huonosti, ja se selvästi pelkäsi ihmisiä.
– Tarkoitus oli, että Elvi olisi ryhmäytynyt Paten ja Perttulin kanssa, mutta Pate olikin sitä mieltä, että hän on yhden naisen mies, eikä kaipaa ympärilleen haaremia.
Saarimaa huomasi tarvitsevansa jälleen uuden minipossun, koska Elville täytyi saada lajitoveri. Tällä kertaa Elville löytyi kaveriksi siskokset Lempi ja Leidi, jotka olivat myös olleet aiemmin huonossa hoitopaikassa.
– Niiden kylkiluut paistoivat, mutta eivät paista enää, Saarimaa naurahtaa.
Kommunikoi puremalla
Marjo Saarimaa toimii nykyisin Suomen minipossuyhdistyksen puheenjohtajana. Pahimmillaan yhdistys on sijoittanut 70 possua vuoden aikana uuteen kotiin. Tänä vuonna minipossuja on uudelleen sijoitettu 23.
Viime vuoden sijoituksista neljännes tehtiin viranomaispäätöksellä.
– Kun aloitimme toiminnan vuonna 2015, 95 prosenttia sijoitetuista oli sisäpossuja. Nyt sisäpossuja on enää puolet.
Saarimaa kertoo, että sisäpossueläimistä luovutaan yleensä sen vuoksi, ettei lajia ole ymmärretty.
Hänen mukaansa sisäpossun pitäminen on mahdollista, mutta se vaatii syvää sitoutumista.
– Itsestäni ei olisi siihen. Emakolla on kiima kolmen viikon välein, siat ovat valtavan reviiritietoisia, hoitajia on lähes mahdoton hommata, Saarimaa luettelee.
Moni kuvittelee ottavansa koiran kaltaisen lemmikin, mutta totuus on toinen.
– Possu on paljon puruherkempi kuin koira. Sen kommunikointi tapahtuu puremalla. Sillä ei ole miellyttämisen tarvetta.
– Mutta ovat nämä ihania ja älykkäitä, kun niihin tutustuu, Saarimaa sanoo ja rapsuttaa Patea, joka röhkii mielihyvästä.